Timo Korhonen
Jos Krista Kososella olisi valta ja voima, ottaisi hän lapsiltaan älylaitteet pois.
Näyttelijä ja ohjaaja ovat eturivin ammattilaisia aloillaan, mutta myös kahden yhteisen lapsen melko tavalliset vanhemmat.
Vuonna 2022 ilmestyi käsikirjoittama ja ohjaama suomalainen draamasarja Munkkivuori.
Munkkivuori oli iso hitti – ehkä yllättäenkin, sillä siinä missä nykyisissä tv-sarjoissa on jatkuvaa toimintaa, oli sarja selvästi verkkaisempi ajankuvaus 1980-luvun alun kaupunginosasta Helsingissä lapsen silmin.
Munkkivuoren toinen kausi starttaa joulukuun alussa, ja Kristalla on siinä keskeinen rooli.
Krista Kosonen
kotimaa
25.3. 07:00
Krista Kososelta paljastus Antti Jokisesta
Työt vievät Kristaa – jos nyt ei maailmalle, niin ainakin Ruotsiin.
Krista Kosonen on ehtinyt tekemään monipuolisia rooleja. Vuonna 2020 ensi-iltansa sai Helene, jossa Krista esitti Helena Westermarckia, Laura Birnin näyttelemän Helene Schjerfbeckin läheistä ystävää.
Cinematic
”Olin että aaah”
Krista naurahtaa Seiskan kysymykselle, leikkiikö hänen lapsensa ”entisaikojen pihaleikkejä”, kuten kirkonrottaa.
– Haha, kyllä ne sitä tekevät, mikä on kivaa, Krista naurahtaa.
Vuonna 1983 syntynyt Krista kertoo sarjan olleen ikään kuin sukellus omaan lapsuuteen.
– Sarjassa oli hyvin paljon nostalgista – ihan jo se kämppä, jossa asuttiin, kaikki keittiötarvikkeista kirjoihin ja vinyylilevynkansiin.
– Kiiltokuvia, tarroja, Krista vastaa kysymykseen, mitä hän lapsena keräili kavereineen. Kuvauksissa oli esimerkiksi :n vinyylilevyn kansi, ja olin että ”aaah” – se vei aika vahvasti lapsuuteen, Krista intoutuu.
Kristalta paljonpuhuva sana
kotimaa
4.11. 15:26
Kovaa huumoria Roope Salmisen seksuaalirikostuomiosta – Krista Kososelta yksi paljon puhuva sana
Roope Salminen tuomittiin syyskuussa 2020 pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Suurelle yleisölle Krista lienee tullut tutuimmaksi alun perin Putouksesta.
Ari Lahti
”Jatkuvaa säätöä”
Omasta lapsuudestaan Krista kertoo kaipaavansa muun muassa pitkiä kesiä.
– Jotenkin se oli sellaista simppeliä aikaa.
– Jos saisin nyt muuttaa jotain omille lapsilleni, niin ottaisin kaikki älylaitteet pois – oli ihanaa, kun sai kasvaa ilman niitä.
Paula Vesala ja Krista Kosonen murtuivat
kotimaa
22.9. 16:30
Paula Vesala ja Krista Kosonen murtuivat kollegansa yllättävästä poismenosta – kuolinsyy julki!
Tomi Alatalon oli määrä näytellä Hämeenlinnan Teatterissa ensi kuussa ensi-iltansa saavassa musiikkinäytelmässä Irwin – Mies joka valitsi väärin nuorta Irwin Goodmania.
Pikakelaus Kristan lapsuusmuisteloista nykyhetkeen, omiin lapsiin ja arjen pyörteisiin.
– Onhan se jatkuvaa säätöä, mutta nyt on ollut ihan hyvä syksy.
– On hyvä, että on mummot ja papat…
Kristan kasvot tulevat seuraavien kuukausien aikana entistäkin tutummiksi useiden eri sarjojen muodossa.
Atte Kajova
Äidistä iso apu
Krista kiittelee erityisesti yhtä henkilöä lastenhoidon suhteen.
– Ilman minun äitiäni kaikki olisi ollut mahdotonta.
Kristalla on riittänyt kiireitä sekä kotona että töissä – ja riittää vastaisuudessakin. Seuraavien parin kuukauden aikana hänet tullaan näkemään useammassakin sarjassa Munkkivuoren lisäksi.
Podcast:
kotimaa
21.10. 12:01
Podcast: Krista Kososen ja Antti J. Jokisen suhteen alusta yllätyspaljastus
Pariskunta on pitänyt pitkälti suhteensa poissa julkisuudesta.
Tammikuussa tulee ulos ohjaaja tv-sarja Lover MTV:ltä, ja lisäksi Kristalla on iso rooli ruotsalaisessa Netflix-sarjassa Synden, jonka on määrä tulla ulos piakkoin.
Tammikuussa ensi-iltansa saa myös Antin Kalevalaan liittyvä elokuva Kullervo, jossa Kristalla on pieni rooli Ilmarisen vaimona.