Stubbin matkustustahti on kaksinkertainen edeltäjäänsä Sauli Niinistöön verrattuna.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on tehnyt 52 ulkomaan matkaa ensimmäisen 20 kuukauden aikana presidenttinä.
Stubbin matkustustahti on kaksinkertainen edeltäjäänsä Sauli Niinistöön verrattuna.
Ex-ulkoministeri Timo Soini kuvailee tahtia hengästyttäväksi ja arvioi Stubbin pohjustavan myös Suomen YK:n turvallisuusneuvostokampanjaa.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on tehnyt toistaiseksi 52 ulkomaan matkaa.
Stubb käy tänä vuonna vielä muutaman kerran ulkomailla. Tulevista matkoista tiedetään joulukuun valtiovierailu Alankomaihin.
– Onhan tämä hengästyttävä tahti, kommentoi ex-ulkoministeri Timo Soini (ps/sin).
Stubbin presidenttikausi alkoi 1. maaliskuuta 2024 ja hän on matkustanut kaksi kertaa aktiivisemmin kuin edeltäjänsä Sauli Niinistö.
Niinistö aloitti presidenttinä 1.3.2012 ja vuoden 2013 loppuun mennessä Niinistö oli käynyt ulkomailla 28 kertaa. Niinistö matkusti noin kerran kuussa, mutta Stubb on lentänyt ulkomaille keskimäärin joka toinen viikko.
Viime viikolla Stubb osallistui YK:n ilmastokokoukseen Brasiliassa.

Alexander Stubb Kiovassa 3. huhtikuuta 2024. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Alexander Stubb tapasi Brasilian presidentin Luiz Inacio Lula da Silvan 5. marraskuuta Belemissä, YK:n ilmastokokouksen yhteydessä. Kuva: Anderson Coelho / Reuters
Stubbin matkustustahti on hurja. Vastaavaa reissaamista Suomessa ovat harrastaneet lähinnä vain ulkoministerit.
– Hän on triathlonisti, ja on menossa Pohjois-Savoon Brasilian-matkan jälkeen. Alex on hyvällä tavalla levoton. Hän ei osaa olla paikallaan, vaan tekee töitä, Soini kertoo.
– Jonkun verran tuli neljän vuoden aikana (2015–2019) harjoiteltua lentokoneessa istumista. Kun laskettiin matkapäivät, olin neljästä vuodesta yhden vuoden ulkomailla. Se ei ole sillä hyvä, että istut koneessa, vaan matkoilla on täysi ohjelma. Kyllä se on kovaa, myös eurooppaministerin tehtävät hoitanut Soini jatkaa.
Stubb on Brasiliasta kotiuduttuaan lähdössä tiistaiksi ja keskiviikoksi maakuntamatkalle Pohjois-Savoon.
Soini ei ole niinkään huolissaan Stubbin jaksamisesta. Presidentti urheilee aktiivisesti ja elää terveellisesti.
– Ajattelen presidentin valmistelukoneistoa. Se on hemmetin ohut presidentin kansliassa. Siellä on hyvinmarinoitua stressilihaa. Ulkoministeriö ei ole varsinaisesti presidentin valmistelukoneisto vaan hallituksen koneisto, Soini taustoittaa.
– Kuka valmistelee nämä kaikki keikat? Hyvin on Alex pärjännyt, Soini lisää.
Tasavallan presidentin kansliassa Stubbin apuna on seitsemän hengen kabinetti: kansliapäällikkö, viisi neuvonantajaa ja lehdistöpäällikkö.
Tasavallan presidenttinä Stubb on jo ehtinyt käydä kaikilla muilla mantereilla paitsi Australiassa ja Oseaniassa sekä Etelämantereella.
Stubb on lähinaapureiden ja Euroopan lisäksi vieraillut muun muassa Keniassa ja Tansaniassa, Kiinassa, Japanissa sekä Kazakstanissa ja Uzbekistanissa.

Kiinassa Alexander Stubb tapasi muun muassa presidentti Xi Jinpingin. Kuva: Kyodonews / ZUMA

Afrikan-matkallaan Alexander Stubb muun muassa istutti puun Nairobissa Keniassa. Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia / LEHTIKUVA
Yhdysvalloissa Stubb on käynyt kuudesti, joista kaksi kertaa YK:ssa ja kerran Naton huippukokouksessa.
Stubbin kultakausi kansainvälisessä politiikassa alkoi viime keväänä.
Maaliskuun alussa Stubb oli Lontoossa perustamassa halukkaiden koalitiota ja maaliskuun lopussa Stubb sai henkilökohtaisen golf-kutsun Donald Trumpilta Floridaan, jossa presidenteillä hurahti yhteistä aikaa peräti seitsemän tuntia.
Stubb on päässyt Euroopan isojen johtajien rinnalle kätilöimään rauhanponnisteluja Ukrainaan ja hän on toiminut jonkinlaisena välittäjänä Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin välillä.

Donald Trumpin kanssa samaan Ukraina-pöytään pääsivät Naton pääsihteeri Mark Rutte, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi, Suomen Alexander Stubb, Ranskan presidentti Emmanuel Macron, EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, Italian pääministeri Georgia Meloni ja Ison-Britannian pääministeri Keir Starmer. Kuva: Daniel Torok / Valkoinen talo / ZUMA
Stubb on päässyt suomalaisena niin sanotusti isojen poikien pöytään jäseneksi.
– Kyllä tämä on poikkeuksellista. Jos Tarja Halosella oli tiettyä aktiviteettia, se ei ollut maakohtaista, vaan ideologista. Se oli naisten asiat ja YK-asiat, Soini kuvailee Stubbin erikoisasemaa.
Stubbin viimeisimmällä Yhdysvaltain-reissulla mukana oli myös pääministeri Petteri Orpo (kok). Matkalla Suomi allekirjoitti Yhdysvaltain kanssa sopimuksen jäämurtajakaupoista.

Alexander Stubb ja Donald Trump esittelivät sopimusta jäänmurtajakaupoista Valkoisessa talossa 9. lokakuuta. Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia / LEHTIKUVA
Suomen lämmin suhde Yhdysvaltoihin alkoi jo Sauli Niinistön presidenttikaudella. Niinistö kävi kahdeksan kertaa Valkoisessa talossa. Niistä kuudella kerralla Niinistö kävi presidentin kanssa kahdenväliset keskustelut Oval Officessa. Lisäksi Niinistön kaudella Helsingissä järjestettiin Trumpin ja Vladimir Putinin huippukokous sekä presidentti Joe Biden vieraili Suomessa.
Tasavallan presidenttinä Stubb on siis käynyt melkein kaikilla mantereilla.
Ex-ulkoministeri Soini arvelee, että Stubb jatkaa matkustamistaan myös länsimaiden ulkopuolella.
Suomi tavoittelee paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa kaudelle 2029-2030.
– Alex on ymmärtänyt, että pelikenttä on maailmalla. Tässä hän pohjustaa Suomen YK:n turvallisuusneuvosto -kampanjaa, joka voisi onnistua, jos arvontakoriin ei tule kilpailua. Hän hoitaa tätä samalla, tämä ei ole päämotiivi, se on yksi motiivi.
– Hän on saanut hyvän aseman. Esimerkiksi Trumpin ja Brasilian presidentin Luiz Inacio Lula da Silvan välit ovat olemattomat. Ei ole hullu ajatus, että Stubb käy siellä Brasiliassakin sipaisemassa. Ilmasto on hyvesignalointia. Aina pitää muistaa sanoa, että vastustaa rasismia, on huolissaan ilmastosta ja hyysää LGBTQ:tä – tämä kaikki Alexilta onnistuu, Soini heittää Stubbin tuoreesta Brasilian-matkasta.

Timo Soini otaksuu, että Alexander Stubb alkaa matkustella enempi myös Euroopan ulkopuolella, osana Suomen YK-kampanjaa. Soinin mukaan Stubbilta onnistuu luonnostaan puhua ilmaston, tasa-arvon ja vähemmistöjen puolesta. Kuva: JUSSI HELTTUNEN
Stubbin ulkomaan matkoista on kertynyt ainakin 261 500 lentokilometriä, todellisuudessa enemmän. IS laski lentomatkat suoraan kohteisiin, mutta monilla matkoillaan Stubbin on pitänyt lentää välilaskun kautta. Lisäksi Aasian lennoilla joudutaan kiertämään Venäjä.
Stubbin on lentänyt presidenttikaudellaan 6,5 kertaa maapallon ympäri. Maapallon ympärysmitta on vähän yli 40 000 kilometriä päiväntasaajalla mitattuna.
Tasavallan presidentin kanslia (TPK) kertoo, että vuosina 2018–2024 toteutettiin projekti hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Hiilijalanjälki pieneni 55,4 prosenttia. Tällä hetkellä TPK ei kompensoi hiilijalanjälkeään.
TPK:lle on vuosikausia varattu vierailusta ja kokousmatkoihin aiheutuviin menoihin 2,55 miljoonaa euroa vuodessa. Ensi vuodelle matkabudjetti pienenee 1,95 miljoonaan euroon osana valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa.
Matkabudjetin leikkauksella ei todennäköisesti ole vaikutusta Stubbin matkustamiseen, koska Niinistön aikana matkabudjetista jäi vuosittain paljon käyttämättä ja Stubbin matkat yritetään hoitaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Stubb ei ole muun muassa käyttänyt lainkaan tilauslentoja, kuten Niinistö teki.
Ulkomaan matkojen lisäksi Stubb on tehnyt kotimaassa 22 matkaa, joista valtaosa on niin sanottuja maakuntamatkoja.
Hän on lisäksi käynyt muun muassa tarkastamassa Ilmavoimat Tikkakoskella, tai osallistunut koulurauhanjulistukseen Hämeenlinnassa ja kansalliseen veteraanijuhlaan Vaasassa.
Maakuntamatkat ovat Soinin mukaan hyvää julkisuutta presidentille.
– Ihmiset haluavat nähdä presidenttiä. On se äärimmäisen raskasta katsoa tuota tahtia. Minä melkein hengästyn, kun luettelet kaikki matkat.
– Alex hoitaa maakuntamatkat niin, että viimeinenkin selfie otetaan. Hän on vähän kuin politiikan Teemu Selänne. Hän ei lähde kentältä niin, että jollekin jää paha mieli, että minä jonotin, hän lähti ja en saanut nimmaria tai selfietä.

Alexander Stubbilla on maakuntamatkoillaan aikaa jäädä yhteiskuviin kansalaisten kanssa. Kuva maakuntamatkalta Mikkelistä kauppakeskus Stellasta 15. lokakuuta. Kuva: Seppo Kärki / IS
– Teemu jakoi aina nimmarit kaikille. Muistan, kun hän kävi Iivisniemessä poikansa pelissä, jokainen sai sen nimmarinsa. Teemu ei ennen lähtenyt. Alexissa on samaa. Soini kertoo.
Toistaiseksi on vain yksi maakunta, jossa Stubb ei ole vieraillut. Tasavallan presidenttiä ei ole näkynyt Päijät-Hämeessä.
Historiassa presidenttien matkustelusta muistetaan Suomen toinen tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander. Relander sai lempinimen Reissu-Lasse, koska hän teki kuuden vuoden virkakautensa (1925–1931) aikana viisi matkaa.
Relander kävi vuonna 1925 Virossa, Ruotsissa ja Latviassa sekä seuraavana vuonna Tanskassa ja Norjassa.