Tekoälyn toiminta perustuu osin Googlen vuosikymmeniä keräämään käyttäjädataan.
Google on vauhdittanut tekoälyn tuomista käyttäjille varmistaakseen, että sen palvelut pysyvät mukana nopeasti muuttuvassa teknologiaympäristössä. Googlen haku antaa jo tekoälyvastauksia, ja nyt tekoäly on tulossa Maps-sovellukseen.
Tekoälyominaisuudesta pääsevät nauttimaan sekä Android- että iPhone-käyttäjät. Uudistus tekee sovelluksesta keskustelevamman matkakumppanin, joka ei ainoastaan neuvo reittiä, vaan osaa myös suositella lähellä olevia ravintoloita, kauppoja tai nähtävyyksiä.
Gemini-pohjainen tekoäly hyödyntää vastauksissaan valtavaa tietokantaa, joka sisältää noin 250 miljoonaa paikkaa ja sijaintia sekä yli kahdenkymmenen vuoden aikana kertyneet käyttäjäarvostelut niihin liittyen.
Maps osaa jatkossa myös opastaa käyttäjiä tarkemmin. Se saattaa esimerkiksi mainita maamerkkejä käännösten kohdalla pelkkien etäisyyksien sijaan.
Googlen mukaan sovellukseen on lisätty turvamekanismeja, joiden on tarkoitus estää tekoälyä tekemästä virheitä. Näin Google pyrkii varmistamaan, ettei käyttäjiä johdateta väärille reiteille.
Päivitys on tulossa saataville lähiviikkoina Android- ja iOS-laitteille kaikilla alueilla, joilla Gemini on käytössä. Android Autolle tuki on tulossa pian sen jälkeen.