Kuva: © Warner Bros.

Man of Steel -elokuvassa Kenraali Zod -pahista esittänyt Michael Shannon on uutuussarjassa USA:n presidentti.

Michael Shannon osallistui Vanity Fairin videosarjaan, jossa näyttelijät katsovat vanhoja elokuviaan ja promoavat samalla tuoreita tuotoksiaan. Shannonin tähdittämä mainio neliosainen Death by Lightning -minisarja tuli tarjolle Netflixiin viime viikolla.

Hän esittää sen pääosassa Yhdysvaltain presidentti James Garfieldia, jota moni ei muista.

Shannon katsoo pätkässä uusiksi myös Zack Snyderin vuoden 2013 Man of Steel -elokuvan, jonka ratkaisu laittaa Teris tappamaan hänen esittämänsä Kenraali Zod ei ollut fanien mieleen.

”Minä vain toivoin etteivät ihmiset tappaisi toisiaan lainkaan, piste. Ihan sama onko kyseessä alun perin avaruudesta kotoisin oleva supersankari tai aivan tavallinen jamppa. Man of Steel -elokuvan lopusta nousi kohu, koska eihän Teräsmiehen pitäisi tappaa ketään. Zack laittoi hahmon kuitenkin mahdottoman valinnan eteen.”

Shannon kuitenkin myös kehuu elokuvaa ja sanoo olevansa siitä ylpeä. Luonnenäyttelijä ei kertomansa mukaan tehnyt roolia vain rahan vuoksi.

Muropaketin arvostussa Man of Steelistä todettiin vuonna 2013 muun muassa seuraavaa:

”Man of Steelissä ei haittaa uskonnolliset ainekset tai reipas irtiotto lähdemateriaalista, vaan se ristiriita, jossa elokuvan tarina ja viesti ovat keskenään. Rakkauden ja jalojen arvojen tärkeyttä alleviivataan kaksi tuntia, mutta loppuratkaisuksi tarjotaan vastustajan teloittamista. Näin ei saavuteta mitään muuta kuin tunne, että perinteisesti puhtoista sankaria potkitaan väkipakolla synkempään suuntaan Yön ritarin menestyksen myötä. Hintana ovat logiikka ja järki.”

Arvostelu | Man of Steelin Teräs-Jeesus on karmea pettymys