Syyttäjä vaatii 21-vuotiaalle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.

Pohjanmaan käräjäoikeus käsittelee murhasyytettä 10. marraskuuta. Eevi Karvinen

21-vuotiasta miestä syytetään murhasta Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Väkivallanteko tapahtui 24-vuotiaan uhrin kotona Vaasassa maanantaina 12. toukokuuta.

Syytteen mukaan mies vaati uhrilta kannabista tai rahaa veitsellä uhaten. Uhri ei antanut kumpaakaan.

Tämän jälkeen mies puukotti uhria 68 kertaa. Veitseniskut osuivat eri puolille vartaloa, muun muassa päähän, rintaan ja vatsaan.

Uhrin kuoltua mies vei uhrilta huumeita, 55 euroa käteistä, puhelimen sekä mukin. Sitten hän poistui paikalta.

24-vuotiaan miehen kohtalo paljastui vasta päivien kuluttua poliisien mentyä asuntoon. Murhasta syytetty mies vangittiin vasta noin kaksi viikkoa henkirikoksesta.

Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta ja törkeästä ryöstöstä.

Uhrin vanhemmat ja pikkusisarukset vaativat mieheltä korvauksia muun muassa henkisestä kärsimyksestä.

Korvausvaatimuksessa omaiset kertovat, että esikoispoika oli koko perheen tukipilari. Miehen väkivaltainen kuolema on aiheuttanut sekä syvää surua, mutta myös järkytystä ja turvattomuuden tunnetta.

21-vuotias mies myöntää henkirikoksen tappona. Hän ei pidä tekoaan erityisen raakana tai julmana.

Miehen mukaan tilanne sai alkunsa huumausainekaupoista syntyneestä riidasta. Hän väittää ennakkovastauksessaan, että uhri oli myynyt hänelle huonolaatuisia huumeita. Teko oli ”pikaistuksissaan” tehty, miehen puolustus väittää.

Mies vaatii, että käräjäoikeus päästää hänet vapaaksi odottamaan tuomiota.

Pohjanmaan käräjäoikeus käsittelee asiaa tänään maanantaina ja antaa tuomionsa myöhemmin.