Armahdettavien joukossa on muun muassa Trumpin entinen asianajaja Rudy Giuliani.

Avaa kuvien katselu
Presidentti Trumpin laajamittaisesta armahdusaallosta kertoi hänen hallintonsa armahduksista vastaava asianajaja. Kuva: Andrew Caballero-Reynolds / AFP
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on armahtanut yhteensä 72 henkilöä, jotka olivat osallisina hänen yrityksissään saada vuoden 2020 presidentinvaalit mitätöidyiksi. Asiasta kertoo Trumpin hallinnon armahduksista vastaava asianajaja Ed Martin viestipalvelu X:ssä.
Armahdettavien joukossa on muun muassa Trumpin entinen asianajaja Rudy Giuliani. Hän johti yritystä painostaa osavaltioparlamentteja hylkäämään Joe Bidenin voitot keskeisissä vaa’ankieliosavaltioissa vuoden 2020 vaaleissa.
Useita armahdetuista on syytetty erilaisista yrityksistä mitätöidä vuoden 2020 vaalit Trumpin valheellisten vaalivilppiväitteiden mukaisesti. Asiasta kertovat muun muassa ABC News , Politico ja Fox News. Tiedotusvälineet eivät ole saaneet virallista vahvistusta esimerkiksi Yhdysvaltojen oikeusministeriöstä tai Valkoisesta talosta.
Armahdus pelastaa myös tulevilta syytteiltä
Armahdettujen joukossa on myös vuonna 2020 Trumpin kansliapäällikkönä toiminut Mark Meadows. Hän oli tärkeä yhteyshenkilö Trumpin ja osavaltiovirkailijoiden välillä sekä erinäisiä asianajajia ja neuvonantajia, jotka olivat mukana Trumpin yrityksissä kumota vaalitulos.
Armahdukset estäisivät myös tulevia hallintoja mahdollisesti ajamasta rikossyytteitä heitä vastaan.
Armahduksen sanamuoto on laaja. Se koskee ”kaikkia Yhdysvaltain kansalaisia, joiden toiminta liittyy presidentin valitsijamiesehdokkaiden neuvontaan, luomiseen, organisointiin, toimeenpanoon, jättämiseen, tukemiseen, äänestysaktiviteetteihin, osallistumiseen tai kannattamiseen, sekä kaikkeen toimintaan, joka liittyy heidän yrityksiinsä paljastaa vaalivilppiä ja haavoittuvuuksia vuoden 2020 presidentinvaaleissa.”
Armahduksessa Trump mainitsee, että se ei koske häntä itseään. Hän on päivännyt armahduksen viime perjantaille.