Eduskunta hyväksyi ensi vuoden alussa alkavan väliaikaisen romutuspalkkion, jossa uuden auton ostaja saa 2 000–2 500 euron palkkion romuttaessaan samalla elinkaarensa päässä olevan liikennekäytössä olleen autonsa. Romutuspalkkio on hyvä täsmälääke autokannan kierron nopeuttamiseen. Se lisää uusien autojen kysyntää tilanteessa, jossa autokannan uusiutuminen on hidastunut heikon taloustilanteen seurauksena.

Suomessa autokannan kierto on viime vuosina hidastunut poikkeuksellisen paljon. Vain noin kolme prosenttia autokannasta uusiutuu vuosittain, kun muissa Pohjoismaissa vastaava osuus on noin kuusi prosenttia. Vaikka vähäpäästöisten autojen osuus ensirekisteröinneistä on Suomessa eurooppalaisittain korkea, autokannan hidas kierto hidastaa liikenteen päästövähennysten etenemistä. Kansalliset keinot, kuten romutuspalkkio ja vähäpäästöisten autojen hankintatuet, ovat osoittautuneet toimiviksi keinoiksi nopeuttaa autokannan uusiutumista.

Autokannan uusiutuminen vähentää liikenteen päästöjä ja parantaa liikenneturvallisuutta, sillä uudet autot ovat elinkaarensa päässä olevia autoja vähäpäästöisempiä ja turvallisempia. Romutuspalkkiolla hankittavien autojen hiilidioksidipäästöraja on 140 g/km, kun elinkaarensa päässä olevien autojen keskipäästöt ovat noin 210 g/km. Lisäksi tutkimusten mukaan romutusikäisten autojen ajokilometreihin suhteutettu henkilövahinko-onnettomuuksien riski on noin kolminkertainen uusiin autoihin verrattuna.

Aiempien romutuspalkkioiden seurantatutkimusten mukaan noin 60 prosenttia palkkion hyödyntäneistä ei olisi hankkinut uutta autoa ilman romutuspalkkiota. Romutuspalkkio on monipuolistanut uuden auton hankkivien joukkoa, sillä palkkion hyödyntäneet ovat olleet pienituloisempia ja nuorempia kuin uuden auton ostajat keskimäärin. Autokannan uusiutuminen hyödyttää myös välillisesti pienituloisempia kotitalouksia, sillä autokannan kierron nopeutuessa myös käytettyjen autojen markkinassa on tarjolla aiempaa enemmän edullisempia vähäpäästöisiä autoja.

Hanna Kalenoja

Johtava liikenneasiantuntija, Keskuskauppakamari