Miss Suomi Sarah Dzafce sairastui ennen Miss Universum -kilpailun finaalia.

Miss Suomi Sarah Dzafce joutui jättämään päivän aktiviteetit väliin sairastumisen takia. Pete Anikari

Miss Suomi Sarah Dzafce on sairastunut. Dzafce edustaa parhaillaan Suomea Miss Universum -kilpailussa Thaimaassa.

Miss Suomi -organisaatio tiedottaa, että Dzafce kärsi maanantaiaamuna kurkkukivusta, jonka vuoksi hän joutui jättämään päivän aktiviteetit väliin ja jäämään hotellille toipumaan.

– Vaikka olen ollut tänään kipeänä ja joutunut lepäämään hotellihuoneessa, olen ottanut tämän hetken mahdollisuutena pysähtyä, hengittää ja kiittää siitä, kuinka hyvin minusta on pidetty huolta, Dzafce kommentoi tiedotteessa.

– Olen kiitollinen ja luotan siihen, että palaan pian entistä vahvempana ja energisempänä takaisin lavalle, hän jatkaa.

Tiedotteen mukaan kurkkukivun arvellaan johtuvan voimakkaasta ilmastoinnista. Dzafce on levännyt ja saanut vaivaansa lääkitystä. Toipumisen kerrotaan olevan jo hyvässä vauhdissa.

Sarah Dzafce edustaa Thaimaassa. Miss Universe

Miss Universum -kilpailun finaali käydään 21. marraskuuta Bangkokissa. Parhaillaan kilpailijat ovat Puhketissa, jossa finaaliviikkoon valmistautuvien missien päiväohjelmaan on kuulunut muun muassa lavaesiintymisiä, kuvauspäiviä ja hyväntekeväisyystilaisuuksia.