Viihdesivusto Gekkonen kertoo suomalaisjulkkiksen kadonneen Kreikan-matkallaan.

Asian toi julkisuuteen hänen matkakaverinaan toiminut striimaaja SampeF2.

Someyleisölle erittäin tuttu

Kadonnut henkilö on nimeltään Kari Liimatta, eikä hänen nimensä herätä monessakaan suomalaisessa mitään resonanssia.

TikTokia ja muita alustoja käyttäville suomalaiskatsojille kuva ja nimi kertovat kuitenkin hyvinkin paljon. Kyseessä on Pirkka-ukko eli Pirkkis, joka tunnetaan lähinnä rappiostriimaamisen ammattilaisena.

Rappiostriimaus tarkoittaa itsensä ja ystäviensä elämän kuvaamista päihdehuuruissa. Pirkka-ukko on tiettävästi saanut nimensä mieltymyksestään käyttää Pirkka-olutta.

Pirkka-ukko on toiminut vieraana monien aikalaistensa striimeissä – esimerkiksi Iippadaan, Pottukoiran ja äskettäin menehtyneen Laitelan eli Ismo Tauriaisen.

Katosi lauantaina aamulla

Liimatainen on kadonnut Ateenassa lauantaina.

Myös ulkoministeriöstä vahvistetaan katoaminen Italehdelle ja Seiskalle.

Etsinnöistä ovat vastuussa nyt paikalliset viranomaiset.

Ateenan poliisi ei ole antanut Iltalehdelle tarkempia tietoja lehden soitettua Kreikkaan, vaan vain lähiomaiset saavat niitä.

Liimatainen on 36-vuotias. kadotessaan hänellä oli tummat vaatteet ja vaaleat kengät. Lähipiiri on luvannut tiedoista, jotka johtavat löytymiseen, 500 euron palkkion.

Kuva Pirkka-ukosta

Kuva Kick-striimistä

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.