Tuomarit eivät antaneet armoa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sunnuntai-iltana.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman viimeisin jakso on herättänyt ihmetystä. Puheenaiheeksi on noussut tuomariston tiukka linja.
Ohjelman studioyleisö pohti mainoskatkolla hyvin äänekkäästi, miksi tuomarit olivat niin ankaria arvioissaan. Myös illan lähetyksessä kuultiin useita kertoja, miten katsojat buuasivat tuomareiden pisteille.
Tuomariston puheenjohtaja Jukka Haapalainen myöntää, että arviointi oli nyt tiukempi.
– Me haemme semifinalisteja ja sitä kautta myös finalisteja tälle kaudelle. Silloin meidänkin on kohotettava vaatimustasoa tai aika paljonkin kohotettava vaatimustasoa, jotta äänemme tulisi selvästi kuulluksi. Numeroillahan se täytyy näyttää, Haapalainen kommentoi.
– Tylsäksihän se käy, jos annamme kaikille kahdeksan tai yhdeksän pistettä. Pyrimme jo tässä vaiheessa saamaan järjestyksen aikaiseksi.
Illan lähetyksessä nähtiin melkoisia pudotuksia pisteissä. Yksi kilpailun vahvimmista pareista pitkin syksyä on ollut Lakko ja Kastanja Rauhala. Sunnuntai-iltana pari kuitenkin romahti pistetaulukossa. Tuomariston mielestä pari teki paljon pieniä virheitä esityksessään.


Jukka Haapalainen myöntää, että tuomaristo vaati erittäin paljon kilpailijoilta sunnuntaina. Atte Kajova
Haapalaisen mielestä kisaväsymys näkyi monien parien suorituksissa.
– On aika paljon jouduttu omaksumaan lyhyessä ajassa. Viime viikolla oli kaksi tehtävää ja tällä viikolla oli kaksi tehtävää. Sitten on ollut yllätystehtäviä. Paljon uuden luomista nopeassa tahdissa.
Haapalainen suhtautuu kuitenkin ymmärtäväisesti oppilaiden kömmähdyksiin.
– Jos ei ole selviytymiskeinoja, jotka pohjautuvat vankkaan kokemukseen, niin jos olet väsynyt tai kehossa on kremppaa, kroppa ei pysty nopeasti peittelemään sitä.
Johannes Holopainen ja Katri Riihilahti saivat tiukkaa palautetta sambastaan. Atte Kajova
Jos parit tahtovat finaaliin, vaatimustaso on vielä tiukempi.
– Vaadimme täysiä onnistumisia, Haapalainen toteaa ytimekkäästi.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma sunnuntaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Katso kaikki ohjelmatiedot ja lähetysajat Telkusta.