Ilkka-Pohjalaisen mukaan Helsingin Korkeasaareen kuljetettiin viime viikolla kuusi metsäpeuraa, kahdeksan kiljuhanhea ja kaksi mandariinisorsaa.


Korkeasaari sai uusia asukkaita. KIMMO HAAPALA
Konkurssiin menneen Ähtärin eläinpuiston asukkaista kuusitoista muutti Korkeasaareen viime viikon torstain ja perjantain aikana. Ilkka-Pohjalainen kertoo, että metsäpeurat ovat Korkeasaaressa esillä kahdessa tarhassa, mutta kiljuhanhet ja mandariinisorsat talvehtivat katseilta suojassa.
Ähtärin eläinpuistossa eläinten hyvinvoinnista vastaavan Vieraile ja Välität ry:n mukaan eläinten muutto sujui onnistuneesti.
Yhteistyö saanee jatkoa, sillä Ähtärissä asuville eläimille on etsittävä uusia vastuullisia tarhapaikkoja. Ilkka-Pohjalaisen mukaan siirrot toteutuvat, mikäli eläinpuistotoiminnalle ei löydy jatkajaa kevääseen mennessä.
– Autamme mahdollisuuksien mukaan etsimään eläimille uusia tarhapaikkoja, kertoo eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti Korkeasaasen eläintarhasta Ilkka-Pohjalaiselle.
Ähtärin Eläinpuisto oy asetettiin konkurssiin lokakuun lopulla, minkä jälkeen konkurssipesä myi eläinpuiston rakennukset, rakennelmat, irtaimiston ja eläimet Vieraile ja Välität ry:lle. Maa-alueen omistus on edelleen Ähtärin kaupungilla, mutta yhdistyksellä on nyt maiden vuokraoikeus.
Ilkka-Pohjalaisen mukaan Ähtärin eläinpuistossa on vielä kolme metsäpeuraa, joille on kuitenkin matkasuunnitelma.
– Suunniteltu on, että ne lähtisivät Ruotsiin, Haapakoski sanoo Ilkka-Pohjalaiselle.
Aiemmin tänä syksynä, lokakuun loppupuolella, Ähtärin eläinpuistosta matkasi yksitoista metsäpeuraa Lauhanvuoren kansallispuistoon Isojoen ja Kauhajoen rajamaastossa. Osa sinne matkanneista metsäpeuroista vapautetaan ensi kesänä luontoon, mutta osa jätetään totutustarhaan lisääntymään.