Iltalehti jakoi tutuksi tulleet leijonat ja lampaat illan TTK-lähetykselle.
Sunnuntai-illan Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä selvisi, ketkä neljä tähtiparia jatkoivat matkaansa semifinaaliin.
Iltalehden toimittajat seurasivat lähetystä ja jakoivat sille leijonat ja lampaat. Toimittaja Julia Viskari seurasi lähetystä televisiosta ja toimittaja Ismo Puljujärvi oli paikan päällä studiossa.
Artistien live-esiintyminen
Viskari:

Artistien live-esiintyminen ohjelmassa oli tuotannolta hatunnoston arvoinen ratkaisu. Heidän tuomisensa lavalle yleisön eteen antoi freestyle-esityksille oman lisämausteensa ja toi ohjelmaan syvyyttä. Samalla ohjelma tarjosi pienemmille artisteille upean näyttämön suurelle yleisölle ja mahdollisuuden saada uusia kuulijoita musiikilleen.


Jaakko Kulta esitti kappaleensa sunnuntai-iltana TTK:ssa. Atte Kajova
Puljujärvi:

Uusien artistien tuominen lähetykseen oli kiva lisämauste. Etenkin Goldielocks ja Jaakko Kulta tekivät vaikutuksen esiintymisillään. Parien tehtävänanto olisi voinut olla vielä tarkempi, miten he saisivat artistin osaksi esitystä. Minna Kuukka ja Mikko Ahti olivat lähes ainoa pari, joka huomioi Ellimein.
Minna ja Mikko
Viskari:

He olivat selvästi suunnitelleet freestyle-esityksensä huolellisesti, ja ottivat artisti Ellimein kauniilla ja herkästi toteutetulla tavalla osaksi kokonaisuutta. Tämä oli mielestäni onnistunut esimerkki siitä, miten tässä jaksossa nähty konsepti artistista tanssilattialla voidaan toteuttaa parhaimmillaan. Kirsikkana kakun päällä koko kolmikko oli pukeutunut harmonisesti samaan tyyliin, mikä viimeisteli yhteisesityksen hienosti.
Puljujärvi:

Odotin kaksikon freestyle-esitykseltä enemmän. Koreografia muistutti satujumppatuokiota, jossa oli menty siitä, mistä aita on matalin. Illan aikana Minnasta aisti, että hän tietää lähtevänsä kotiin, joten suoritukset eivät olleet parhaimmasta päästä.
Kristiina ja Sami
Viskari:

Kristiinan ja Samin esityksen alussa ruudun kuva muuttui kellertäväksi, aivan kuin se olisi peräisin vanhalta filmiltä. Tanssin alettua filtteri hävisi ja kuva palasi normaaliksi, mutta lopussa keltainen sävy palasi, ja ruudulle ilmestyi kaunokirjoitettu sana ”Loppu”. Tämä oli mielestäni hieno, pieni lisäys kaksikon muutenkin kiitettävään suoritukseen ja vei katsojan entistä syvemmälle esityksen tunnelmaan.
Kristiina Mäkelä ja Sami Helenius avasivat illan TTK-lähetyksen. Atte Kajova
Puljujärvi:

Kristiinan kehityskaari näkyi parhaiten tänä iltana. Wieninvalssi oli nappisuoritus, joka toi esiin parin herkän tulkinnan. Illan kohokohtiin kuului myös parin tanssi Goldielocksin kappaleen tahdissa. Esityksessä välittyi riemu ja vanhan ajan Hollywood-tunnelma.
Paulus ja Liisa
Viskari:

Pauluksen ja Liisan rumba oli jakson selvä pettymys. Harmi sinänsä, sillä Paulus on kehittynyt TTK-kauden aikana upeasti jakso jaksolta, mutta tämä tanssi osoittautui hänelle haastavaksi. Pitkä mies ei saanut lantiota mukaan liikkeeseen, ja muutamat askeleet menivät esityksessä pieleen. Parin pelasti kuitenkin vaikuttava freestyle, josta he saivat ansaitusti jokaiselta tuomarilta 9 pistettä. Mainittava on myös Pauluksen nöyrä asenne kuultuaan heikommat pisteet.
Puljujärvi:

Pauluksen rumba meni pipariksi jo alkuvaiheessa, mutta urheilija ei antanut ensimmäisen tanssin vaikuttaa liikaa. Freestyle oli huomattavasti parempi ja jalkapalloilija osasi ottaa tilanteen jälleen haltuun. Paulus lähtee ensi viikkoon altavastaajana, mutta hänen sympaattinen asenteensa ja rytmiikka voivat viedä hänet finaaliin asti.
Lakko ja Kastanja
Viskari:

Lakko ja Kastanja pärjäsivät sunnuntai-illan TTK-jaksossa yllättävän heikosti, saaden jakson yhteispisteissä jaetusti heikoimmat pistemäärät Minnan ja Mikon kanssa. Tämä tuli yllätyksenä, sillä pari on menestynyt kauden aikana erinomaisesti. Harmillista erityisesti siksi, että esitys oli tango, josta odotin heiltä paljon enemmän.
Lakko ja Kastanja haparoivat TTK-parketilla. Atte Kajova
Puljujärvi:

Täydellinen epäonnistuminen. Lakko ja Kastanja ovat olleet alusta saakka potentiaalisin pari, joka voi viedä koko kilpailun. Sunnuntai-iltana parketilla nähtiin todella väsynyt, epävarma ja haparoiva pari. Tässä vaiheessa on toki ymmärrettävää, että kisaväsymys iskee, mutta ensi viikolla kaksikon täytyy olla huippukunnossa, koska Paulus voi hyvinkin viedä kolmannen finaalipaikan.
Tuomarit
Viskari:

Tuomarit vaikuttivat illan lähetyksen alussa varsin vaativilta. Jopa Vappu Pimiä vitsaili tilanteesta pariin otteeseen toteamalla, että ”tuomarien kainaloissa on hiekkaa”. Tämän vuoksi alkujakson tunnelma oli hieman lannistava.
Puljujärvi:

Tuomareilla oli oikea asenne illan arvioinneissa. Nyt ollaan loppusuoralla, joten kymppirivejä ei todellakaan pidä antaa vain sen takia, että kaikilla säilyisi hyvä mieli. Edelleenkin ohjelmassa etsitään parasta tanssijaa, joten silloin myös kriteereiden pitää nousta. Yleisön buuaus studiossa tuomareille alkaa olla jo niin väsynyttä.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma sunnuntaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Katso kaikki ohjelmatiedot ja lähetysajat Telkusta.