Jenny Rautionahon budjetti on aivan toista maata kuin Sara Takanashilla.

– Kelpaisi.

Näin mäkihyppääjä Jenny Rautionaho kommentoi japanilaisen kollegansa Sara Takanashin tienestejä.

Takanashi, 28, on luonut mäkeä hyppäämällä miljoonaomaisuuden ja nauttii kotimaassaan 10 000 euron kuukausipalkkaa. ”Työpäiviä” eli kilpailuja hänellä on kymmenkunta per vuosi.

– Hienoa, että Sara on pystynyt tekemään naismäkihyppääjänä älyttömän kovaa tulosta. Hän on pärjännyt upeasti jo monta vuotta, Rautionaho kehuu.

29-vuotias Rautionaho saa itsekin 10 000 euroa käteen – tosin vuodessa. Kyse on Olympiakomitean apurahasta.

Lisäksi mäkikotkalla on joitain yksittäisiä tukijoita. Apuraha on kuitenkin hänen merkittävin tulonlähteensä.

Isot maksut

Jenny Rautionaho on Suomen eliittiä mäessä. Pankkitilillä se ei näy. Inka Soveri

Rautionaho myöntää, että isommat tulot helpottaisivat elämää huomattavasti.

Mihin käyttäisit rahaa, jos sitä olisi enemmän?

– Varmaan siihen, että välineitä pystyisi kehittämään. Pystyisin testaamaan eri siteitä ja monoja. Ne maksavat aika paljon per kappale.

– Kehonhuoltoon voisin käyttää enemmän fysioterapiaa, hierontaa ja palautusallasta – mitä nyt ikinä tarvitseekaan.

Rahalla pääsisi myös treenaamaan monipuolisemmin.

– Pystyisin kiertämään enemmän leirejä ja Keski-Euroopan mäkiä. Suurin osa kisoista on kuitenkin siellä. Ne mäet ovat vähän eriprofiilisia kuin Suomessa.

– Liiton budjetti on, mikä on. Toki se on parempi kuin viimeisinä vuosina.

Sara Takanashi on yksi Japanin tunnetuimmista urheilijoista. ZumaWire / MVPHOTOS

Miljonääri-Takanashilla on kolme asuntoa Japanissa ja yksi vuokrakämppä Sloveniassa.

Rautionaho asuu Lahdessa kaksiossa.

Se kuitenkin riittää hänelle, ja hän yrittää olla miettimättä raha-asioita liikaa arjessa.

Karmea huuto

Rautionaho valmistautuu alkavaan kauteen äärimmäisen kova tavoite mielessä.

– Olympiakulta. Sen vähempään en tyydy. Se on neljä vuotta sitten asetettu tavoitteeksi ja sitä kohti mennään, hän ilmoittaa.

Milano-Cortinan kisoissa hypätään Predazzon hyppyrimäissä, joissa sattui useita loukkaantumista kuluneen kesän gp-kilpailussa.

Naishyppääjien polvet olivat kovilla laskeutuessa. NRK:n mukaan mäessä kuului karmea huuto, kun Itävallan Eva Pinkelnig menetti olympiamahdollisuutensa loukkaantumisen vuoksi.

– Pikkumäki on tosi paineeton ja pudottaa tosi korkealta. Iso mäki on vähän mukavampi profiililtaan, kun ei tulla niin jyrkästi alas, Rautionaho analysoi.

– On ollut puhetta, että pikkumäkeä mahdollisesti muokataan vielä.

Hyppääjien vammoihin on reagoitu myös uusilla pukusäännöillä. Hyppypukuihin sallitaan enemmän kangasta, jotta vauhdit pienenisivät.

Muutos aiheuttaa kiirettä Suomen pienessä pukutiimissä.

– Joka viikonloppu kun on ollut kisa, on tullut uusia asioita ilmi, miten pukuja voi muokata, Rautionaho kertoo.

Rautionaho ei häpeile tavoitteitaan. Inka Soveri

TV-ohjelmat tänään, TV-opas