Syyrian presidentistä Ahmed al-Sharaasta tuli maanantaina ensimmäinen Yhdysvaltain Valkoisessa talossa vieraillut syyrialaisjohtaja Syyrian itsenäistymisen jälkeen.
Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan Yhdysvallat ilmoitti maanantaina keskeyttävänsä osittain kovimmat Syyrian vastaiset pakotteet puoleksi vuodeksi.
Syyrialaisen Sana-uutistoimiston mukaan Trump ja al-Sharaa keskustelivat maiden kahdenvälisistä suhteista sekä niiden kehittämisestä.
Yleensä median edessä viihtyvä presidentti Donald Trump tapasi al-Sharaan kanssa suljettujen ovien takana ilman median läsnäoloa. Al-Jazeeran julkaisemissa kuvissa näkyy, kuinka al-Sharaa poistuessaan vilkuttaa kannattajilleen Valkosen talon ulkopuolella.
Trump ja al-Sharaa tapasivat ensimmäisen kerran toukokuussa Saudi-Arabiassa. Trumpista tuli tuolloisen kohtaamisen myötä ensimmäinen Syyrian johtajan kanssa tavannut Yhdysvaltain presidentti yli 25 vuoteen.
Toukokuisen tapaamisen yhteydessä Trump ilmoitti myös poistavansa Syyriaan kohdistetut pakotteet, jotka olivat olleet voimassa vuosikymmenten ajan.
Valta vaihtui diktaattorin kaaduttua
Valta vaihtui Syyriassa vajaa vuosi sitten, kun al-Sharaan johtama jihadistiryhmä Hayat Tahrir al-Sham (HTS) liittolaisineen kaatoi pitkään Syyriaa hallinneen diktaattorin Bashar al-Assadin hallinnon.
Valkoisen talon mukaan al-Sharaa on edistynyt hyvin rauhan tuomisessa sodan runtelemaan Syyriaan.
Kyseessä on jo toinen al-Sharaan Yhdysvaltain-vierailu tänä vuonna. Syyskuussa hän osallistui New Yorkissa YK:n yleiskokoukseen. Edellisen kerran Syyrian johtaja oli puhunut YK:n yleiskokouksessa lähes 60 vuotta sitten.
Syyrian presidentti vieraili ennen Yhdysvaltoihin saapumista Brasiliassa COP30-ilmastokokousta edeltävässä valtionjohtajien huippukokouksessa viime viikon lopulla. Sana-uutistoimiston ja Suomen tasavallan presidentin kanslian mukaan al-Sharaa tapasi Brasiliassa myös Suomen presidentin Alexander Stubbin kahdenkeskisessä tapaamisessa.
Syyrialaisjohtaja poistettiin terroristilistalta
Al-Sharaan nimi poistettiin Yhdysvaltain terroristilistalta vasta perjantaina. Päivää aiemmin YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi al-Sharaata vastaan asetettujen pakotteiden poistamisen.
Syyskuiseen YK:n yleiskokoukseen osallistuakseen al-Sharaan täytyi hankkia erityislupa, sillä hän oli vielä tuolloin pakotteiden alaisena ääri-islamilaisen taustansa takia.
Hänen johtamansa jihadistiryhmä HTS poistettiin Yhdysvaltain terroristijärjestöjen listalta jo heinäkuussa.