Polvensa yli 20 vuotta sitten Kanarian saarilla loukannut musiikkineuvos Danny kertoi Iltalehdelle polvensa tämänhetkisen tilanteen. Hän kertoi samalla uusista suunnitelmistaan, johon myös Helmi Loukasmäki liittyy.

Lue myös: Dannyltä iloinen uutinen – moni saa kiitokset

Dannyn polvea on operoitu vuosien varrella useampaan kertaan. Viimeisin niistä tapahtui vuoden alussa.

– Kyllä minä olen kiitollinen, että pystyn liikkumaan taas, ja koko ajan paremmin. Suurkiitos suomalaiselle kirurgialle, joka osaa auttaa meitä jo vähän vanheneviakin ihmisiä, kertoi Danny Iltalehdelle polvensa tilanteesta.

Danny paljasti hengästyvänsä nykyään helposti, kun hän kävelee.

Dannyllä on kevääksi suunnitelmia

Danny kertoi Iltalehdelle tekevänsä keikkoja vain silloin, kun se huvittaa häntä. Keväällä on tiedossa ainakin risteilykeikka. Myös matka kauas lämpöön on suunnitelmissa.

– Tuommoista pientä mukavaa yhdessäoloa, ja musiikki on läsnä. Ja sitten voi olla, että Thaimaakin kutsuu kevään kuluessa, paljasti Danny kevään suunnitelmista.

Danny ja Helmi esiintyivät juuri Aurinkorannikolla

Dannyn ja Helmin viimeisin matka kohdistui Espanjaan. He osallistuivat siellä muun muassa Back to the Sixties -tapahtumaan.

– 5 loppuunmyytyä iltaa Kukossa! Tällaista yhdessä oloa lisää toivoo niin yleisö kuin esiintyjätkin, kirjoitti Danny reissusta.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Lähde: Iltalehti

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.