Timo Korhonen
Megahittejä nikkaroinut Vesala kertoi vuonna 2022 jäävänsä vuosien mittaiselle tauolle.
Muusikko , 43, on ollut pinnalla esimerkiksi vuonna 2024 todistetun PMMP-yhtyeen paluun myötä.
Katso arkistovideo: Paula Vesala lomaili rakkaansa kanssa
Aiemmin Paula loi menestyksekästä soolouraa Vesala-artistinimellään. Lukuisia hittibiisejä, kuten Tequila, Älä droppaa mun tunnelmaa ja Uu mama, nikkaroinut Paula jäi tauolle soolouraltaan vuonna 2023, jolloin hän myös julkaisi kolmannen albuminsa Näkemiin, melankolia.
– Hei ystävät, minulla on teille uutisia. Sooloartistiprojektini joka julkaisee musiikkia ja esiintyy nimellä Vesala jää vuosien mittaiselle tauolle helmikuussa 2023, Paula kertoi sosiaalisessa mediassa syksyllä 2022.
– Muuta työtäni jatkan, ja elämistä ja seikkailua.
Paula Vesala
kotimaa
12.10. 18:00
Paula Vesalan raskauskuva ihastuttaa ”Mama!!!”
Paula odottaa toista lastaan.
Odotus on ohi
Nyt vuosien mittainen tauko on fanien iloksi viimein ohi.
Paula julkaisi maanantaina (10.11.) Instagram-sivullaan tunnelmallisen videon, johon on ikuistettu upeita hetkiä hänen livekeikoiltaan. Videon taustalla soi jättihitti Tequila.
– 2026 Vesala palaa, artisti kirjoittaa julkaisun kuvatekstissä liekehtivien emojien kera.
Paula paljastaa, että fanit näkevät hänet jälleen tulevana kesänä. Paluu kolmen vuoden jälkeen aiheuttaa laulajalle monenlaisia tunteita.
– Ja juu kyllä mua jännittää, hyvällä tavalla, hän myöntää tekstissään.
Paula Vesala:
katso
5.9. 16:45
Paula Vesala: Raskaus johti hirveään huuteluun
Paula Vesala ja Mira Luoti muistelevat uutuusdokumentissaan naisartistien rajua kohtelua kiihkeimpinä keikkavuosinaan.
Suuria elämänmuutoksia
Paulan elämässä on tapahtumassa paljon suuria asioita. Hän paljasti syyskuun alussa odottavansa lasta.
Syyskuussa julkaistussa Ylen PMMP keikalla: Ei enää ikinä -dokumentissa Paula kertoi käyneensä läpi lapsettomuushoitoja.
Vauva tulossa
kotimaa
19.9. 09:44
Tämä vauvan saavan Paula Vesalan puolisosta tiedetään
Paula on kertonut käyneensä lapsettomuushoidoissa.
Paulalla on ennestään yksi, vuonna 2008 syntynyt poika ex-puolisonsa, The Rasmus -yhtyeestä tutun kanssa.