Joensuun kaupunginteatterin ja Pohjois-Karjalan museon yhteistyö syvenee samaan rakennukseen asettumisen myötä.

Avaa kuvien katselu
Näyttelijä Jaakko Tohkanen ja ohjaaja Maria Karhapää eläytyvät evakkotarinoihin lauluin ja sanoin esityksessä Koti kaukana. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle
Joensuun kaupunginteatteri vie tänään siirtokarjalaisten tarinoita kertovan draaman ensi-iltaan samassa talossa Museo Elielin puolelle.
Esitys yhdistää museon arkistohaastatteluja ja kirjeitä evakkokokemuksista kontiolahtelaisen Faina Kukkosen omaelämänkerralliseen runokokoelmaan. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Maria Karhapää.
Yleisö pääsee osallistumaan museodraaman yhteydessä evakkomuistojen käsittelyyn. Museo Elielistä esitys lähtee kiertueelle myös muualle maakuntaan.
Joensuun kaupungintalon suojissa kuukauden yhtä aikaa toimineet museo ja kaupunginteatteri ovat tehneet museodraamaa yhteistyössä ennenkin. Koti kaukana ammentaa aiheensa siirtokarjalaisuudesta ja evakkomatkoista.
Joensuun kaupunginteatterin Eve Pietarinen on säveltänyt draamaan uutta musiikkia, joka on olennainen osa kokonaisuutta.
– Kenraaliharjoituksessa yleisö oli liikuttunut ja tämä on koskettanut myös meitä tekijöitä, ohjaaja Karhapää kertoo.