A-Katsastus on Suomen suurin katsastuskonserni. Traficomin mukaan vastaavia ongelmia on koko Suomessa keskimäärin vain muutama vuodessa.

Avaa kuvien katselu
A-Katsastuksen kyltti. Kuvituskuva. Kuva: Derrick Frilund / Yle
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on kieltänyt Suomen suurimmalta katsastuskonsernilta A-Katsastukselta määräaikaisesti oikeuden tehdä katsastuksia Eurassa. Kahden kuukauden määräaikainen kielto langetettiin lokakuussa.
Kiellosta kertoi ensimmäisenä Alasatakunta-lehti. Yle sai Traficomilta tietopyynnöllä katsastuskiellon perusteet.
Traficomin päätöksestä käy ilmi, että A-Katsastuksen toimipisteellä on ollut Traficomin pistokokeissa runsaasti ongelmia. Toimipaikka on jo aiemmin saanut kaksi varoitusta, koska sen katsastuksista oli päässyt läpi autojen vikoja, joista osa oli vakavia.
Vikoja jäi yhä huomaamatta
Tänä vuonna Traficomin huomion kiinnitti, että Euran A-Katsastus oli havainnut vikoja ja hylännyt ajoneuvoja keskimääräistä selvästi vähemmän.
Virasto teki kesällä ja syksyllä katsastetuille ajoneuvoille uusintatarkastuksia, joissa selvisi, että asemalla ei ollut huomattu esimerkiksi erään auton alustan kotelon vakavia ruostevaurioita eikä toisen auton renkaiden vaarallisen pientä urasyvyyttä. Autoista löytyi myös lukuisia muita, katsastajan silmän välttäneitä vikoja.
A-Katsastus piti virheitä inhimillisinä ja katsoi, että sanktioiden antaminen olisi kohtuutonta. Traficom katsoi rangaistuksen kohtuulliseksi, mutta ei lähtenyt perumaan toimilupaa kokonaan.
Harvinainen tapaus
Traficomin erityisasiantuntija Markku Kärkkäinen kertoo, että vastaavia toiminnan rajoituspäätöksiä tehdään Suomessa vuosittain vain muutamia.
A-Katsastuksen on toimitettava ennen katsastuskiellon loppua Traficomille selvitys, miten se aikoo parantaa Euran katsastusaseman laatua. Muuten toimilupa voi mennä kokonaan. Katsastusaseman työn laatua aiotaan valvoa myös jatkossa.
A-Katsastus on Suomen suurin katsastusketju, joka kuuluu osuustoiminnalliseen Tradeka-konserniin. Sillä oli viime vuonna oman ilmoituksensa mukaan yli tuhat työntekijää ja noin 250 katsastusasemaa.