Tekoälyn käyttö on kasvanut pienissä ja keskikokoisissa suomalaisyrityksissä, selviää Suomen Yrittäjien ja Elisan tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä jo lähes kolme viidestä kertoi hyödyntävänsä tekoälyä säännöllisesti tai satunnaisesti. Vielä vuosi sitten näin vastasi vain noin kaksi viidestä.

Tekoälyn käyttäjistä sen koki hyödylliseksi vain hieman viime vuotta useampi. Käyttäjistä kolmannes koki saavansa hyötyä vähän tai ei lainkaan.

Tekoälyä käytetään eniten käännöksiin, ideointiin, viestintään, markkinointiin ja tuotekehitykseen.

Tutkimuksen toteutti Verian, ja siihen vastasi lokakuussa yli tuhat pk-yrityksen edustajaa.