Ott Tänak aikoo keskittyä ensi vuonna perhe-elämään.
Rallimestari Ott Tänakin päätös siirtyä sivuun MM-rallista järisyttää lajipiirejä. MM-sarja menettää jo ensi kaudeksi Kalle Rovanperän, ja nyt Tänak ilmoitti seuraavansa samalla tiellä. Ei sentään formulasarjoihin, vaan Tänak ilmoitti keskittyvänsä perhearkeen ja kotielämään. Hän jää tauolle, eikä siis ilmoittanut vielä lopettavansa uraansa.
Rallisivusto Dirtfirshin kokeneet toimittajat David Evans ja Colin Clark kävivät läpi sivuston videolla Tänakin ratkaisua ja paljastivat, että kuskille oli Hyundailta pöydällä huomattava tarjous. Sekään ei kääntänyt päätä.
Toimittajat keskustelivat myös Tänakin uran monista käänteistä. Hän voitti maailmanmestaruuden Toyotalla 2019, mutta sen jälkeen alkoi kuohunta. Tänak vaihtoi tallia harva se vuosi, muttei enää palannut mestaruuskantaan.
Evansin mielestä Tänakin alamäki MM-rallissa alkoi päätöksestä jättää Toyota 2019 maailmanmestaruuden jälkeen. Tuolloin Tänak siirtyi ensimmäistä kertaa Hyundaille, mutta yhteiselo päättyi riitaisasti.
Tänak kävi M-Sport Fordilla, mutta yksityistallin resurssit eivät riittäneet mestaruustaisteluun. Tänak palasikin pian Hyundaille, muttei pystynyt nousemaan kunnolla mestaruustaisteluun mukaan.
– Jos hän olisi jäänyt Toyotalle, hän voisi olla kolmin–nelinkertainen maailmanmestari. Häneltä jäi uusintatitteli voittamatta. Ei ole parempaa syytä lähteä pois rallin parista kuin perhesyyt, joten siitä ei voi valittaa. Julkisuudessakin on puhuttu Tänakien perhehuolista. Mutta rallille menetys on valtava, Evans sanoo.
Ei ole varmaa, mihin Evans puheillaan viittaa. Vuonna 2024 Tänakit kertoivat raastavasta syöpätaistelusta.
Tänakin vaimolla Janikalla diagnosoitiin rintasyöpä 2022. Syöpähoidot olivat vaikeita, ja Tänak oli lähellä lopettaa uransa tuolloin ollakseen perheensä kanssa. Janika kuitenkin kannusti jatkamaan.
Colin Clark sanoo, että ajoittain Tänak jopa ajoi vihaisesti mestaruutensa voittamisen jälkeen, nälkäisenä todistaakseen itsensä Toyotalta lähdön jälkeen. Viime vuosina Tänak ei ole enää ollut oma itsensä, vaikka nopea on ollutkin.
Asiasta huomautti myös Tänakin hyvä ystävä Sebastien Ogier, joka kertoi Dirtfishille huomanneensa, että jokin Tänakissa on muuttunut. Clark sanoo uskovansa, että Tänak on yhä WRC:n nopein kuski yhdellä pätkällä.
– Hyundai ei koskaan ollut harmoninen. Autoa ei kehitetty yhdessä, jotta Tänak ja Thierry Neuville olisivat voineet voittaa. Ja Tänak taisteli valitettavasti myös joskus oman tallinsa sisällä.
Clark jatkaa paljastamalla, että Tänakille oli tarjolla jättimäinen summa rahaa Hyundailta jatkon eteen, mutta hän valitsi astua pois rallin parista.
– Tänak on välillä raivostuttava tyyppi, jonka kanssa olen itsekin riidellyt. Silti, olen sanonut tämän monta kertaa aiemminkin: Tänakilla on kaunis sielu. Ja tämä päätös todistaa sen. Hän olisi saanut tietojemme mukaan saavillisen rahaa, mutta hän sanoi ei. Hän haluaa olla perheensä kanssa, ja se on aito Tänak. Ei se kiukkuinen tyyppi, jota olemme nähneet välillä ralleissa viime vuosina.
Evans jatkaa sanomalla, että heidän tietojensa mukaan Hyundai tarjosi Tänakille suurempaa palkkaa kuin yhdellekään toiselle rallikuskille aiemmin.