Kaupunki perustelee puiden kaatamista sillä, että huonokuntoiset puut aiheuttavat vaaraa ihmisille.

Kuusenhavuja, taustalla metsää.

Avaa kuvien katselu

Kuvituskuva. Kuva on otettu 15. heinäkuuta 2025 Keskuspuistossa lähellä Maunulan majaa. Kuva: Matti Myller / Yle

Helsingin kaupunki kertoo alkavansa kaataa huonokuntoisia puita Keskuspuiston keskiosassa Hakamäentien ja Muurimestarintien eli Kehä ykkösen välisellä alueella.

Puita kaadetaan erityisesti ulkoilureittien varsilla ja tonttien reunoilla, missä huonokuntoiset puut voivat kaatuessaan aiheuttaa vaaraa ihmisille. Risteyksissä harvennetaan pienpuustoa näkyvyyden parantamiseksi.

Valtaosa kaadetuista rungoista jätetään metsään lahoamaan, mikä edistää luonnon monimuotoisuutta.

Lintujen pesimäaikana huhti-heinäkuussa puita ei kaadeta linnustollisesti arvokkailla alueilla.

– Muutoin puut tarkistetaan kiikaroimalla. Jos pesä havaitaan, puu kaadetaan vasta pesimäajan jälkeen, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Puiden kaato ei vaikuta latuverkon käyttöön talvella.