Netflixin julkaisema Frankenstein on Guillermo del Toron uusi tulkinta Mary Shelleyn klassikkoromaanista. Kauniin rujoa goottiromantiikkaa tihkuva elokuva olisi kaivannut päästä nähtäväksi valkokankaalta.
FRANKENSTEIN
Ensi-ilta (Netflix): 7.11.2025
Alkuperäisnimi: Frankenstein
Ohjaus: Guillermo del Toro
Käsikirjoitus: Guillermo del Toro, pohjautuu Mary Shelleyn romaaniin
Pääosissa: Oscar Isaac, Jacob Elordi, Mia Goth, Christoph Waltz, Felix Kammerer & David Bradley
Pituus: 149 minuuttia
Ikäraja: K16 (Netflixin oma ikäraja)
20-vuotiaan Mary Shelleyn vuonna 1818 kirjoittama Frankenstein on goottiromanttinen kauhukirjallisuuden klassikko, joka on toiminut inspiraationa lukuisille erilaisille tulkinnoille ja filmatisoinneille. Nyt kortensa kekoon kantaa Guillermo del Toro, Pan’s Labyrinthin kaltaisista kauhufantasiaelokuvistaan tuttu ohjaaja, jolle Shelleyn teksti on kuin luotu.
Netflixin julkaisemassa elokuvassaan del Toro pyrkii olemaan uskollinen Shelleyn romaanille. Useissa aiemmissa tulkinnoissa tohtori Frankensteinin luoma olento on esitetty hirviömäisenä petona, mutta del Toro ottaa tarinaan alkuperäiselle tarinalle kumartavan lähestymistavan.
Frankenstein on ohjaajalle tuttuun tapaan äärimmäisen visuaalinen elokuva, jossa hulppea arkkitehtuuri kohtaa mielikuvituksellisen ja värikkään puvustuksen. Elokuva tutkii ihmisyyttä ja elämän tarkoitusta, mutta kahden ja puolen tunnin mitassaan harhautuu välillä hieman liikaa tarinallisille sivupoluille ja varsinaisen tarinan vaikuttavuus uhkaa liudentua.
Kuva: Ken Woroner/Netflix © 2025
Ikuista elämää etsimässä
Kahden ja puolen tunnin mittainen Frankenstein koostuu kolmesta osasta: prologista, tohtori Frankensteinin tarinasta ja tämän luoman, nimettömän olennon tarinasta.
Alussa nuori Victor Frankenstein (Christian Convery) todistaa äitinsä ennenaikaisen kuoleman ja vannoo löytävänsä avaimen kuoleman päihittämiseen. Julman isänsä (Charles Dance) jalanjäljissä lääkäriksi opiskellut Victor joutuu kuitenkin aikuisena (Oscar Isaac) naurunalaiseksi esitellessään ideaansa kuolleiden henkiinherättämisestä.
Tästä huolimatta rikas liikemies Harlander (Christoph Waltz) vaikuttuu nuoren tohtorin esitelmästä ja tarjoaa tälle mahdollisuuden jatkaa tutkimuksiaan. Niinpä eräänä myrskyisenä yönä Victor onnistuu valjastamaan salaman energian avukseen ja luomaan elämää kuolemasta.
Näin syntyvä olento (Jacob Elordi) ei kuitenkaan ole aivan sellainen kuin tohtori kiihkoissaan toivoi.
Luojansa hylkäämä olento herättää ihmisissä kauhua. Omassa tarinassaan olento pyrkii luovimaan ihmisten maailman liepeillä ja katkeroituu luojaansa kohtaan. Se ei halua olla yksin.
Kuva: Ken Woroner/Netflix © 2025
Sataprosenttista Guillermo del Toroa
Frankenstein on visuaalisesti sataprosenttista Guillermo del Toroa. Goottiromantiikka tihkuu yli äyräiden kivipatsaiden ja kaiverrusten täyttämissä, hulppeissa lavasteissa, kirkkaanpunaisen sifongin leijuessa tuulessa ja päähenkilön kääriytyessä satiinilakanoihin. Tunnelmassa on paljon samaa kuin ohjaajan kymmenen vuoden takaisessa Crimson Peakissa.
Pitkä ja näyttävä elokuva olisikin sopinut paremmin elokuvateatterin valkokankaalle kuin Netflixiin. Television ruudulla hitaahko tunnelmointi meinaa helpommin lässähtää.
Paljolti aidoissa lavasteissa CGI:n sijaan toteutettu Frankenstein hämmästyttää yksityiskohdillaan. Olennon rakentaminen ihmisten palasista, hermojen ja verisuonten liittäminen toisiinsa, Frankensteinin tuottama, lähes Leonardo da Vinciä muistuttava kuvallinen todistusaineisto tieteellisestä kokeestaan ja tohtorin laboratorio goottilaisen arkkitehtuurin mukaan rakennetussa tornissa – kaikki näyttää epätodellisen upealta, visuaaliselta karkilta.
Kaikki kaunis silmäkarkki on kuitenkin varjoon elokuvan pohtiessa ihmisyyttä olennon silmin. Elordin surullisesta hahmosta kasvaa monitahoisen koskettava, ja kaikkea muuta kuin luojansa mukaan nimetty hirviö.
Kuva: © Netflix
Romantiikkaa ja yliluonnollisia sävyjä
Tarinallisesti del Toro kurkottaa Shelleyn alkuteokseen: hän antaa äänen Frankensteinin luomalle olennolle, eikä tee tästä yksiselitteisesti hirviötä. Elokuva pohtii keskeisiä kysymyksiä: elämän tarkoitusta, mitä tarkoittaa olla ihminen, yksinäisyyttä ja joukkoon kuulumattomuutta, mutta myös isä-poika -suhdetta sekä sitä, miten trauma siirtyy kannettavaksi sukupolvelta toiselle.
Isaacin esittämä Victor etsii isänsä julmuuden muokkaamana epätoivoisesti oman elämänsä tarkoitusta tieteestä ja työstää hulluuden rajoille asti pakkomiellettään välittämättä kenestäkään muusta. Vasta tavatessaan veljensä kihlatun Elizabethin (Mia Goth) hänestä avautuu inhimillisempiä puolia. Victorin ja Elizabethin kohtaaminen kirkon rippituolissa on yksi synkän ja raskaahkon elokuvan keveimpiä kohtauksia.
Olento puolestaan on synnyttyään viaton ja hyväksyntää kaipaava hahmo, joka rujossa ulkokuoressaan tarjoaa kontrastin sisäisten demoniensa riivaamalle luojalleen. Lähes kaksimetrinen Elordi tekee olennostaan kaikessa herkkyydessään hyvinkin ihmismäisen hahmon, jonka haavoittuvaisuus korostuu kauniisti etenkin kohtauksessa erinomaisen David Bradleyn esittämän vanhan miehen kanssa.
Shelley oli teini-ikäinen kirjoittaessaan Frankensteinin, ja del Toro antaa tämän nuoruuden naiviuden näkyä myös elokuvassaan. Tunteikkaissa kohtauksissa elokuva on suorastaan teatraalisen yltiöromanttinen, mikä modernissa tuotannossa tuntuu etäännyttävältä.
Del Toro lisää alkuperäiseen tarinaan yliluonnollisia sävyjä, minkä avulla elokuvaan on saatu enemmän toiminnallisempia kohtauksia. Yliluonnollisuuden kautta pyritään korostamaan ihmiselämän rajallisuutta, mutta muutenkin pitkässä elokuvassa tämä tuntuu turhalta lisäykseltä, sillä Frankensteinin ja hänen luomansa olennon välisen suhteen käsittely on jo itsessään ihan tarpeeksi kiinnostava.
Uusi Frankenstein on mahtipontisen kaunis elokuva, joka tarjoaa tuttuun tarinaan kaksi näkökulmaa, joista del Toro selkeästi ottaa toisen omakseen. Korostettu teatraalisuus kuitenkin syö synkän syvällisiä pohtivalta, kestoltaan pitkältä elokuvalta vaikuttavuutta.
