Kiina korvaa hiilivoimaloitaan uusiutuvalla energialla ja kaasuvoimaloilla.

Avaa kuvien katselu
20 megawatin aurinkopuisto Xinjiangissa Kiinassa maanantaina. Kuva: AOP
10:49•Päivitetty 10:51
Kiinan ilmastopäästöt eivät ole kasvaneet 18 kuukauteen, kertoo ilmastojulkaisu Carbon Briefin analyysi.
Ilmastoon erikoistuneen CREA-tutkimuslaitoksen analyytikko Lauri Myllyvirta uskoo, että Kiinan päästöt voivat alkaa vähentyä jo tämän vuoden aikana.
Kiinan liikennesektorin päästöt vähenivät vuoden kolmannella neljänneksellä viisi prosenttia ja energiasektorin pysyivät ennallaan. Kemianteollisuuden päästöt kuitenkin kasvoivat, koska erityisesti ruuan kotitoimitusten ja nettikaupan kasvu lisäsivät muovin kysyntää.
Samaan aikaan Kiinan sähkön kysyntä kasvoi 6,1 prosenttia. Kasvu katettiin lähes kokonaan uusiutuvalla energialla, ja hiilivoimaa korvattiin vähemmän päästöjä tuottavalla kaasulla.
Kiinan tavoite on saada päästönsä vähenemään 7 – 10 prosenttia vuoteen 2035 mennessä. Valtaosa tutkijoista uskoo Kiinan ylittävän tavoitteen. Tavoite on tosin vaatimaton, sillä Kiina on edelleen maailman suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja.
Lähde: Reuters