Kolmannes tekoälyn käyttäjistä koki saavansa siitä hyötyä vähän tai ei lainkaan.
STT 11.11.2025 7:46, muokattu
11.11.2025 8:25
Tekoäly
Tekoälyn käyttö on kasvanut pienissä ja keskikokoisissa suomalaisyrityksissä, selviää Suomen Yrittäjien ja Elisan teettämästä tuoreesta kyselytutkimuksesta. Kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä jo lähes kolme viidestä kertoi hyödyntävänsä tekoälyä, kun vielä vuosi sitten näin vastasi vain noin kaksi viidestä.
19 prosenttia yrityksistä kertoi nyt käyttävänsä tekoälyä säännöllisesti ja 38 prosenttia satunnaisesti. Viime vuonna vastaavat osuudet olivat 10 ja 28 prosenttia.
Tämän vuoden vastaajista lähes puolet kertoi aikovansa lisätä tekoälyn käyttöä työssään seuraavan vuoden aikana. Viime vuonna tätä suunnitteli vain 36 prosenttia vastaajista.
Yrittäjägallupin toteutti Verian, ja kyselyyn vastasi lokakuussa yli tuhat pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tekoälyä käytetään eniten käännöksiin, ideointiin, viestintään, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Suurimmat esteet tekoälyn käytölle ovat vastaajien mielestä osaamisen puute ja tietoturvan vaarantuminen.
Tekoälyn käyttäjistä hyödylliseksi sen koki vain hieman viime vuotta useampi. Viime vuonna jonkin verran tai paljon hyötyä tekoälystä koki saavansa 57 prosenttia käyttäjistä. Nyt näin koki 62 prosenttia käyttäjistä.
Käyttäjistä viime vuonna hieman yli kolmannes ja nyt kolmannes koki saavansa tekoälyn käytöstä hyötyä vähän tai ei lainkaan.
Eniten hyödyn kokijoita oli niissä kategorioissa, joissa tekoälyä myös eniten käytettiin: pääkaupunkiseudulla, asiantuntijapalveluissa ja nuorten yrittäjien keskuudessa.