ATTE KAJOVA

Mikko Töyssyllä on uudet kuviot.

Näytteljä , 44, ottaa urallaan uuden askeleen. 

Tähdet, tähdet -kilpailun vuonna 2025 voittanut Mikko lähtee soolokonserttikiertueelle. Ensimmäiset keikat koittavat jo marraskuussa, kun Mikko nousee musisoimaan Tampereen Työväen Teatterin lavalle. 

Varsinainen konserttikiertue käynnistyy keväällä 2026. Mikon säestäjänä kuullaan niin ikään Tähdet, tähdet -ohjelmassa kuultua yhtyettä, jota luotsaa . 

Kerännyt kokemusta

Putous-huumoriohjelmassakin viihdyttänyt Mikko on siirtynyt urallaan pikkuhiljaa kohti konserttilavoja. Esimerkiksi menneenä isänpäivänä (9.11.) hän toimi Helsingin Palokunnan Soittokunnan laulusolistina Hämeenkylän kirkossa. 

Urmas Viilunki voitti Putouksen 12. tuotantokauden.

Urmas Viilunki voitti Putouksen 12. tuotantokauden.
Matti Matikainen

Ennen joulua Mikko keikkailee yhdessä kanssa Let’s vits again -viihdekonserttien merkeissä. Keväällä näyttelijä taasen musisoi yhdessä Taikapeili-legenda kanssa. 

Tuttu tv:stä – jatkossakin

Lupaavasta laulu-urasta huolimatta Mikko ei ole täysin hylännyt näyttelemistä. 

Kesällä Mikko jakoi sosiaalisessa mediassa vilauksia Moderni miehet -sarjan viidennen tuotantokauden kuvauksista. Hänen roolihahmonsa, ex-jääkiekkoilija Mika liittyi sarjan hahmokaartiin neljännellä kaudella. 

Niin ikään Mikon vuoden 2020 Putous-hahmo Urmas Viilunki kiertää yhä viihdelavoja