Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi noin 30-vuotiaan miehen maanantaina. Epäilty rikos tapahtui Jämsässä marraskuun alussa.

Avaa kuvien katselu
Poliisi ei kommentoi tapausta. Kuvituskuva. Kuva: Antro Valo / Yle
Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut noin 30-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä lapsenraiskauksesta.
Epäilty rikos tapahtui Jämsässä marraskuun alussa. Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin eilen maanantaina.
Iltalehden mukaan epäilty on keskisuomalainen nuoriso-ohjaaja, joka on työskennellyt muun muassa jämsäläisessä peruskoulussa sekä teini-ikäisille suunnatussa nuorisotilassa.
Tutkinnanjohtaja Anu Tervanen ei kommentoi tapausta Ylelle. Tiedossa ei ole, onko epäilty rikos tapahtunut epäillyn työtehtävissä.
Jämsän perusopetuksen ja lukiokoulutuksen vs. johtava rehtori Soile Kukkonen kertoo Ylelle, että kaupungin tiedossa on huhupuheita, joita selvitetään.
Kukkonen kertoo, että kaupunki lähetti asiasta Wilma-tiedotteen viime viikolla. Kukkosen mukaan ihminen, josta tiedotteessa puhutaan, on työvapaalla.