Kuva: © 2008 Warner Bros.
Renny Harlinin ja Aaron Eckhartin tuleva elokuva on nimeltään Trial by Combat.
Renny Harlin tekee uuden elokuvan Aaron Eckhartin kanssa, uutisoi Deadline. Tulevan toimintaelokuvan nimi on Trial by Combat ja sen tuottajana toimii John Wick -elokuvienkin takaa tuttu Thunder Road.
Elokuva sijoittuu lähitulevaisuuteen, missä ”oikeudellinen taistelu” on vakiintunut käytäntö ja oikeudenkäynnit ratkaistaan valittujen ”mestareiden” välisessä gladiaattoritaistelussa. Kyseessä on järjestelmä, joka palkitsee korruptiota ja rankaisee viattomia.
Aaron Eckhart näyttelee John Porteria, joka aikoinaan oli suuri mestari. Epäoikeudenmukaisuuden ravistelemana ja raivon ruokkimana Porter etsii oikeutta vanhaa arkkivihollistaan vastaan.
Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Matthew Wilson. Harlin, Eckhart ja Wilson tekivät yhdessä myös toimintajännärin The Bricklayer. Harlinilta ja Eckhartilta on lisäksi tulossa ensi vuonna trilleri Deep Water.
Trial by Combatin julkaisuajankohtaa tai muuta näyttelijäkaartia ei ole vielä paljastettu.