Kari ”Pirkkis” Liimatta kertoo, mikä hänen katoamiseensa johti. Mies voi nyt hyvin.

Kari Liimatainen kertoo nyt katoamisensa vaiheista. Lukijan kuva

Kreikassa viikonloppuna kadonnut Kari Liimatta pääsi putkasta tiistaina iltapäiv ällä. Hän kertoo Iltalehdelle voivansa hyvin.

– Nyt täsä kalijoo juon, Nurmeksesta kotoisin oleva Liimatta kertoo puhelimitse Ateenasta viiden maissa leveällä murteella.

– Onhan tuo helpotus, että nyt porukka tietää, että kunnossa ollaan.

Liimatta pääsi striimaajakaverinsa Olli ”SampeF2” Sampelan seuraan käytyään ensin suurlähetystössä. Hän sai myös soitettua äidilleen, että on kunnossa.

Näin kävi

Liimatta kertoo nyt, mistä hänen katoamisensa johtui. Hän katosi lauantaina aamulla. Viimeinen havainto hänestä oli valvontakameran tallenne strippiklubin edustalla noin aamukahdeksan aikaan.

– Ryyppäsin, sitten teleporttauduin jonnekin perkeleen puiston penkille, Liimatta kertoo.

Liimatta joutui putkaan poliisikyydillä. Läheiset eivät saaneet tähän yhteyttä, ja huoli heräsi. EPA / AOP

”Teleporttautumisella” Liimatta tarkoittaa sitä, että hänellä ei ole muistikuvia siitä, miten päätyi puistoon. Puistossa hän huomasi, että hänen puhelimensa on hukassa. Lähellä oli ”mummeli” puhelin kädessä, ja Liimatta ryhtyi selvittämään, onko kyseessä hänen puhelimensa.

– Sitten minä sanoin sille, että soittaa poliisit. Poliisit tulivat, laittoivat minut rautoihin ja veivät putkaan.

Liimatta kertoo, että tilanteen selvittäminen oli vaikeaa, sillä poliisit eivät vaikuttaneet osaavan englantia. Kiinniotto tapahtui puoli yhdeksän jälkeen.

Nainen oli luullut, että Liimatta yrittää varastaa hänen puhelimensa. Liimattaa epäiltiinkin rikoksesta, mutta asianajajan avustuksella hän pääsi parin päivän putkassa olon jälkeen vapauteen. Sakkoa tai tuomiota ei hänen kertomansa mukaan tullut, vaan tilanne meni humalatilan ja väärinkäsityksen piikkiin.

Tällaisen katoamisilmoituksen lähipiiri teki Kari Liimatasta. Kari Liimatan lähipiiri

Huoli

Putkassa poliisit eivät antaneet Liimatan soittaa ulkomaisiin puhelinnumeroihin. Hän muisti ainoastaan äitinsä numeron ulkoa, eikä siksi saanut kehenkään yhteyttä. Sampelallakaan ei ollut kreikkalaista numeroa.

Muuten putkassa oli ”ihan mukavaa porukkaa”.

– Ei minua se vituttanut, että minä siellä kiinni olin. Se vitutti, etten saanut kehenkään yhteyttä. Paskaa ruokaahan siellä oli.

Myöhemmin illalla Liimatta kertoo puhelimitse Iltalehdelle, että jälkeenpäin läheisten huoli tilanteessa mietityttää. Hän on jo juhlatunnelmissa, siis päihtynyt, ja vastaa kesken käynnissä olevan striimin.

– Ahdistaa, kun miettii millainen huoli on läheisillä ollut.

Avoimessa soluasunnon kaltaisessa putkassa oli myös muita kiinniotettuja. Muut syljeskelivät lattialle ja heittelivät tupakannatsoja. Liimatta yrittikin olla omissa oloissaan ja pysyä positiivisena.

Ystävien tuki on tuntunut ”helvetin hyvältä”. Liimatta ja Sampela saavat keskiviikkona uudet passit tuhoamiensa tilalle, ja aikovat näillä näkymin palata Suomeen perjantaina. Rappiostriimaamista Liimatta ei näillä näkymin ole aikeissa lopettaa.

– Päätyyn asti jatketaan.