Teeman uuden suomalaisen elokuvan viikon ohjaajat ja käsikirjoittajat kertovat, mitä suomalainen elokuva heille merkitsee ja millaisesta Suomesta heidän elokuvansa kertovat.
Teemalla vietetään jo viidennen kerran uuden suomalaisen elokuvan viikkoa. Viikon aikana nähdään viisi kotimaista tv-ensi-iltaa. Esitimme jälleen elokuvien tekijöille kysymyksiä Suomesta ja suomalaisesta elokuvasta.
Viiden elokuvan ohjaajia yhdistää paitsi suomalaisuus myös se, että kaikki ovat naisia. Viikon avauselokuva Neljä pientä aikuista on Selma Vilhusen draama, jonka päähenkilöt harjoittelevat monisuhteista elämää. Miia Tervon 1980-luvulle sijoittuva Ohjus on komedia tositapauksesta, jossa kylmä sota saapui rymisten talviseen Inariin. Sisarukset on Saara Cantellin ohjaama draama siskosta, veljestä ja heidän elämäänsä yllättäen saapuvasta kolmannesta sisaruksesta; peräti seitsemän vuoden ajan kuvatun elokuvan kerronta yhdistelee kokeilevasti dokumentaarisuutta ja fiktiota. Inari Niemi ohjasi ja hänen sisarensa Juuli Niemi käsikirjoitti Vilja-Tuulia Huotarisen romaanin pohjalta nuoresta rakkaudesta kertovan draaman Valoa valoa valoa, joka Ohjuksen tavoin sijoittuu 1980-luvulle, Tšernobylin onnettomuuden jälkeiseen aikaan. Ja Hanna Västinsalon scifidraama Palimpsesti kertoo kokeellisesta geeniterapiasta, joka kääntää ikääntymisen kulun.
Mitä suomalainen elokuva tarkoittaa juuri sinulle?
– Suomalainen elokuva ja suomalainen taide yleensäkin on katse meistä meihin ja meistä maailmaan, sanovat Inari ja Juuli Niemi.
– Se on katse, jota ei voi korvata mikään muu.
Miia Tervo sanoo pyrkivänsä tuomaan suomalaisuuteen paikallisia ulottuvuuksia.
– Suomalainen elokuva merkitsee minulle kanavaa ilmaista, millaista on olla ihminen tai millaisia me olemme täällä päin maailmaa.
Tervo haluaa kuvata näköaloja suomalaisuuden lisäksi esimerkiksi lappilaisuudesta tai karjalaisuudesta käsin.
– Paljon elokuvia tehdään edelleen eteläsuomalaisten näkökulmasta.
Selma Vilhuselle suomalainen elokuva merkitsee maamme moninaisuuden ja rikkauden näkemistä tavalla, joka arjessa helposti jää katveeseen.
– Se on myös luonnon ja ihmisten erityislaatuisuutta, kesäyön valoa, metsän ja soiden henkiä, murteita ja kielen uusiutumista, joskus koviakin kohtaloita ja ponnisteluja, toisaalta hillitöntä huumoria ja kykyä iloita yllättävissä hetkissä.
Saara Cantellille suomalainen elokuva on kuin kaksipuolinen peili.
– Se sekä heijastelee vallitsevaa todellisuutta että muokkaa sitä.
Hanna Västinsalo ajattelee samansuuntaisesti:
– Suomalainen elokuva on mahdollisuus muuttaa maailmaa yksi ajatus ja tunne kerrallaan.
Kuvateksti
Palimpsesti: Riitta Havukainen
Kuva: Thinkseed Films Oy
Palimpsesti – ohita intro
Millaisesta Suomesta elokuvasi kertoo?
Viikon elokuvista kaksi sijoittuu sattumalta suurin piirtein samaan aikaan neljän vuosikymmenen taakse, ja niissä Suomea varjostaa yhä Neuvostoliiton läsnäolo.
Miia Tervon Ohjus alkaa joulun välipäivinä 1984 tapahtuneesta episodista, jossa neuvostoliittolainen ohjus eksyi ampumaharjoituksissa rajan yli ja pätkähti Inarinjärven jään läpi. Inari ja Juuli Niemen Valoa valoa valoa kertoo kahdesta nuoresta tytöstä kesällä 1986, jolloin Suomessa pelättiin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden laskeumaa ja seurattiin tiiviisti lehdistä poronlihan ja sienisadon bekkerellejä.
Miia Tervon mukaan hänen historiallisen uutispommin ympärille sijoittuva elokuvansa on kuitenkin myös universaali.
– Se on elokuva rajoista ja niiden vaikeasta hahmottamisesta ja tekemisestä, Tervo sanoo.
Päähenkilö Niinan oman elämän ongelmat vertautuvat pienen Suomen henkiseen pyristelyyn ison ja vallantäyteisen naapurin vaikutuspiirissä.
– Millaista on tehdä rajoja taholle, joka on toistuvasti hyökännyt kimppuusi? Miten itsenäistytään ihan oikeasti? Rajat eivät ole ollenkaan yksinkertainen juttu, vaikka tavallaan mikään ei ole yksinkertaisempaa.
Ohjus ei silti synkistele suomettuneisuudella ja suurvaltapolitiikalla. Miia Tervo sanoo tehneensä siitä tarkoituksellisesti ”runollisen farssin”.
– 1980-luku urpoine takatukkineen ja musiikkeineen sopii farssiin täydellisesti.
Kuvateksti
Ohjus: Hannu-Pekka Björkman ja Oona Airola
Kuva: Elokuvayhtiö Komeetta Oy
Ohjus
Inari ja Juuli Niemi sanovat elokuvan Valoa valoa valoa olevan yhtä lailla universaali. Niin monet neljänkymmenen vuoden taakse sijoittuvan nuoren rakkaustarinan teemat ovat yhä ajankohtaisia. Lapsiperheköyhyys ja osattomuus, avun saamisen vaikeus, lasten ja nuorten turvattomuus eivät ole kadonneet mihinkään.
– Elokuvan Suomi on niin kuin mikä maa tahansa missä tahansa ajassa, täynnä meille tärkeitä ja rakkaita asioita, mutta myös vaikeita asioita, joista on helpompi kääntää katse pois.
Saara Cantell työryhmineen kuvasi elokuvaa Sisarukset vuosien ajan, ja elokuvassa on tarkoituksellisesti sekoitettu fiktiota ja dokumentaarista kerrontaa, joten siihen mahtuu mukaan Suomen todellista lähihistoriaa viimeksi kuluneen vuosikymmenen varrelta, vaihtuvista hallituksista koronapandemiaan.
– Syvimmiltään Sisarukset kuitenkin kertoo Suomesta, jossa ihmiset etsivät yhteyttä toisiinsa, niin biologisen kuin itse valitun perheen kautta.
Selma Vilhunen kertoo, kuinka ulkomailla Neljä pientä aikuista on saanut katsojilta kommentteja, ettei moinen tarina olisi heidän maassaan lainkaan mahdollinen.
– Ajattelenkin, että kertomus eettisestä monisuhteisuudesta kertoo vääjäämättä yhteisöstä, jossa ihmisten välinen yhdenvertaisuus on kehittynyt melko pitkälle.
Palimpsestin ohjaaja Hanna Västinsalo sanoo elokuvansa kertovan Suomesta, jossa ihmiset uskaltavat elää, epäonnistua ja nousta takaisin jaloilleen.
– Ja etsiä muuttuvassa maailmassa itseään sekä parempaa huomista.
Miksi olet halunnut näyttää juuri tämän kulman Suomesta?
– Meillä on vähän taipumusta velloa kaikessa kurassa, jonka läpi olemme kulkeneet, sanoo Hanna Västinsalo.
– Välillä tekisi hyvää antaa anteeksi itselleen, astua siitä ulos ja jatkaa eteenpäin kuivin jaloin.
Saara Cantellin Sisarukset sijoittuu suurelta osin Helsinkiin ja toisaalta Islantiin. Kun elokuvaa oli kuvattu jo joitakin vuosia, tekijät halusivat hieman muuttaa myös näkökulmaa Suomeen, Cantell sanoo.
– Halusimme tietoisesti näyttää Suomesta muutakin kuin pääkaupunkiseutua. Islannin huikeiden maisemien vastapariksi valikoitui kaunein tietämäni seutu Itä-Suomesta, Savonlinnan ja Punkaharjun välistä.
Kuvateksti
Sisarukset: Henna Tanskanen
Kuva: Minna Sorvoja
Yle Teema
Ohjus-elokuvassa ollaan kaukana pääkaupungista, vaikka tapahtumat tuntuvat valtakunnan ulkomaansuhteiden tasolla.
Miia Tervo kertoo, että elokuvan alkusysäys oli hänen vuonna 2018 kuulemansa tarina inarilaisista leipomassa munkkeja ohjuksen ympärillä parveilleille kansainvälisille toimittajille. Vuosikymmenten takaiset tapahtumat yhdistyivät Tervon mielessä yhtäältä henkilökohtaiseen elämään, toisaalta Venäjän tapahtumiin.
– Kauan ennen vuoden 2022 hyökkäyssotaa oppositio oli Venäjällä hiljennetty, toimittajia tapettu sekä Krimille hyökätty. Ei siis tarvinnut olla meedio tunteakseen, että kaikki ei ole OK.
Miia Tervon mielestä suomettuneisuus selviytymismekanismina näkyy väkivaltaisissa ihmissuhteissa siinä missä turvallisuuspolitiikassakin tai suhtautumisessa ydinaseisiin tai ilmastonmuutokseen. Ihminen ei halua nähdä häneen kohdistuvia uhkia vaan haluaa mieluummin ajatella kaiken olevan hyvin.
– Tämä kieltäminen on kiinnostavaa. Me aina toivomme ja uskomme, vaikka merkit ovat aivan nenämme edessä tai nyrkki on jo nenässä.
Myös Inari ja Juuli Niemen Valoa valoa valoa sijoittuu 80-luvun suomalaiselle pikkupaikkakunnalle, mutta samalla se tapahtuu rinnakkaisessa todellisuudessa.
– Mariian ja Mimin luomassa omassa maailmassa pahoille asioille onkin selitys ja rakkaus voittaa kaiken muun.
Tuo rakkauden rinnakkaismaailma on Niemien mukaan elokuvan sydän.
– Se on rakkauslaulumme, runomme ja viestimme kaikille ihanille säkenöiville nuorille. Jokainen teistä on ihme, te ansaitsette rakkauden!
Selma Vilhunen sanoo, että Neljä pientä aikuista pohtii sitä, mitä tapahtuu, jos yksilö tai yhteisö hellittää oman aineellisen hyvinvointinsa maksimoimisesta.
– Sellaiset aineettomat asiat kuin ilo ja rakkaus ovat rajattomia resursseja, joita on mahdollista kasvattaa, ei ehkä loputtomasti, mutta ainakin enemmän kuin materiaalista hyvinvointia.
Neljä pientä aikuista ei silti vedä rakkauden ja tunteiden mutkia suoriksi. Sen päähenkilöt ovat yhtä keskeneräisiä ja vajavaisia kuin kuka tahansa meistä.
– Rakkaus ei ole virtaviivaista eikä tehokasta, vaan se on ristiriitaista ja monimutkaista, ja sen äärellä ihminen on usein pieni. Silti rakkaus on kaikkein tärkeintä.
Uuden suomalaisen elokuvan viikko Teemalla ja Areenassa 10.–16.11.2025. Kaikki elokuvat katsottavina Yle Areenassa ma 10.11. alkaen.
Kuvateksti
Valoa valoa valoa: Rebekka Baer ja Anni Iikkanen
Kuva: Birgit Puve/Lucy Loves Drama Oy
Valoa valoa valoa