Parhaiten tienanneet muusikot ovat tehneet uraa ulkomailla.

Avaa kuvien katselu
Käärijän viisumenestys alkaa näkyä jo artistin tuloissa. Kuva: Jari Kovalainen / Yle
Vuoden 2024 verotietojen perusteella kansainvälisesti menestyneet rock- ja metallimuusikot olivat jälleen parhaiten tienanneiden muusikoiden joukossa.
Eniten tienasi viisuedustajana toissa vuonna valloittanut Käärijä eli Jere Pöyhönen. Cha cha cha -kappaleen miljoonat kuuntelukerrat sekä keikkailu tuottivat räppärille yli puolen miljoonan euron tulot (567 525 euroa). Siitä pääomatuloa oli lähes 180 000 euroa. Pöyhösen tili on kasvanut huimasti, sillä vielä vuonna 2023 tulot olivat 136 359 euroa.
Sunrise Avenue -yhtyeen entinen laulaja ja The Voice of Germany -ohjelman valmentaja Samu Haber tienasi viime vuonna yli 400 000 euroa (408 486). Tulot laskivat kuitenkin vuotta aiemmasta 100 000 eurolla.
Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen on vuodesta toiseen suomalaismuusikoiden tulolistojen kärjessä. Yhtye julkaisi viime vuonna kymmenennen studioalbumin Yesterwynde, mutta ei keikkaillut lainkaan. Holopaisen tulot olivat viime vuonna 254 547 euroa. Vuotta aiemmin hänen kokonaistulonsa olivat noin 354 000 euroa.
Kotimaisella musiikkikentällä toimivista isoihin tuloihin ylsivät muun muassa Portion Boys -yhtyeen Mikael Forsby yli puolen miljoonan tienesteillä (501 202 euroa) sekä Elastinen eli Kimmo Laiho, joka tienasi noin 375 000 euroa.
Rakettimaisesti suomalaisen poptaivaan kärkeen noussut Mirella julkaisi viime vuonna esikoislevynsä Kunpa oisin kertonut. Albumi oli vuoden myydyimpiä ja siivitti laulajan tulot yli 170 000 euroon (174 610). Vuonna 2023 hänen tulonsa olivat vielä noin 1 900 euroa.
Hurjaa keikkatahtia viime vuonna pitänyt ja kolmannen albuminsa julkaissut Kuumaa-yhtyeen jäsenet tekevät hyvää tiliä. Johannes Brotherus tienasi 232 128 euroa, Jonttu Luhtavaara 195 062 euroa ja Aarni Soivio 187 707 euroa.
Ylen verokone näyttää verotiedot vuoden 2024 suurituloisimmilta.
Päivitämme tähän juttuun, ketkä kulttuurihahmot ylsivät huipputuloihin.