B52-pommikoneet saapuivat Eurooppaan viikonloppuna.


Koneen kulkua Suomen taivaalla saattoi seurata esimerkiksi Flightradar24-palvelussa. Ruutukaappaus
Yhdysvaltain B52-pommikone on Suomen ilmatilassa.
Espanjasta lähtenyt kone saapui Suomeen Ruotsin kautta ja tuli mantereen päälle Kaskisten eteläpuolelta.
Kone lensi suorahkoa reittiä kohti itärajaa, kunnes kääntyi ennen Juukaa lounaaseen. Puoli yhden aikaa iltapäivällä kone lensi Varkauden yli ja kääntyi kohti Hämeenlinna.
Kone jatkoi suoraa reittiä merelle saakka ja kääntyi sitten kohti Viroa. Viron yllä oli tuolloin myös Britannian ilmavoimien koneita.
Suomen ilmatilassa oli keskiviikkona myös Yhdysvaltain tiedustelukone.
Raskas B-52 Stratofortress on pitkän matkan pommikone, joka voi kantaa myös ydinaseita. B52-koneita on nähty Suomessa vain harvoin.
B52-koneita saapui Eurooppaan viikonloppuna Yhdysvaltain Louisianasta. Koneet harjoittelevat useissa eurooppalaisissa Nato-maissa.
Naton mukaan kyse on myös pelotteen ja puolustuksen tukemisesta liittouman itä- ja pohjoisosissa Euroopassa.