Viimeksi Trump vetosi Herzogiin armahdusasiassa vieraillessaan Israelissa lokakuussa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kirjoittanut Israelin presidentille Isaac Herzogille kirjeen, jossa hän pyytää presidenttiä armahtamaan korruptiosta syytettynä olevan pääministeri Benjamin Netanjahun.

Kirjeen on jakanut medialle Herzogin kanslia, kertoo uutiskanava CNN.

CNN:n mukaan Trump vetoaa Netanjahun armahtamisen puolesta sillä perusteella, että tämä on johtanut Trumpin mukaan maata päättäväisesti sodan aikana ja saattelee nyt Israelia rauhan aikaan.

Netanjahua syytetään petoksesta, lahjuksista sekä luottamusaseman väärinkäytöstä kolmessa eri oikeudenkäynnissä, jotka alkoivat viisi vuotta sitten Trumpin ensimmäisen kauden aikana.

– Vetoan täten teihin, että annatte täyden armahduksen Benjamin Netanjahulle, joka on ollut mahtava ja päättäväinen sota-ajan pääministeri ja johtaa nyt Israelia rauhan aikaan, Trump kirjoitti CNN:n mukaan.

Trump kirjoitti myös, että hän itse työskentelee tänä aikana sen eteen, että useammat maailman maat liittyvät niin sanottuihin Abraham-sopimuksiin Israelin kanssa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Trump sekaantuu Israelin sisäisiin asioihin ja vetoaa Netanjahun puolesta. Viimeksi Trump vetosi Herzogiin asiassa vieraillessaan Israelissa lokakuussa, Yhdysvaltojen neuvoteltua aselevon Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä.

”Syyte Bibiä vastaan poliittinen”

Netanjahu on itse kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Kirjeessään Trump vakuutti kunnioittavansa täysin Israelin oikeusjärjestelmän riippumattomuutta.

– Silti uskon, että tämä syyte Bibiä vastaan, joka on taistellut rinnallani pitkään myös Israelin erittäin kovaa vastustajaa Irania vastaan, on poliittinen ja perusteeton, Trump kirjoitti.

Herzogin kanslia totesi CNN:n mukaan lausunnossaan, että Israelin presidentti arvostaa suuresti Trumpin horjumatonta tukea Israelille ja hänen panostaan israelilaisten ​​panttivankien palauttamiseksi sekä Israelin turvallisuuden turvaamiseksi.

Herzogin toimisto kuitenkin totesi myös, että jokaisen armahdusta hakevan on jätettävä pyyntö vakiintuneiden menettelyjen mukaisesti. Netanjahu ei itse ole jättänyt virallista armahduspyyntöä meneillään olevassa oikeudenkäynnissään.

Lähde: STT-AFP