Ulkoministeriö varoittaa suomalaisia muun muassa liikenteestä ja sukellusonnettomuuksista Egyptissä.
Egyptissä sijaitsevassa Hurghadan kaupungissa on tapahtunut viime vuosina useita vakavia turmia, joissa osallisina ovat olleet turistit. Punaisenmeren äärellä sijaitseva Hurghada on suosittu rantalomakohde myös suomalaisten keskuudessa.
Seitsemän suomalaista loukkaantui tiistaiaamuna bussiturmassa lähellä Hurghadan kaupunkia. Onnettomuus tapahtui Ras Gharibin ja Hurghadan välisellä tiellä Egyptissä. Sen varrella on tapahtunut Gulf News -sivuston mukaan viime vuosina lukuisia kuolonkolareita, erityisesti talvisesongin aikaan. Liikenneasiantuntijat ja paikalliset asukkaat ovat toistuvasti vaatineet vilkkaalle rannikkotielle raskaiden ajoneuvojen omaa kaistaa.
Kohtalokkaalla tiellä sattui edellinen kuolonkolari melko hiljattain, kertoo paikallinen media. Egypt Independent-lehden mukaan isä ja poika kuolivat kahden auton törmäyksessä syyskuussa 70 kilometrin päässä Ras Gharibista.
Syyskuun onnettomuudessa kuollut isä oli 62-vuotias, poika 35-vuotias. Lisäksi onnettomuudessa loukkaantui yksi ihminen.
Myös vuonna 2022 Ras Gharibin ja Hurghadan välisellä tiellä kuoli yksi ihminen ja loukkaantui 15. The Egyptian Gazetten mukaan tuolloin linja-auto törmäsi henkilöautoon.

Viime keväänä Hurghadassa upposi turisteja kuljettanut sukellusvene. Kuva: David McArthur MBE / Reuters

Sukellusveneturmassa loukkaantuneet vietiin sairaalaan Hurghadassa. Kuva: Mohamed Abd El Ghany / Reuters
Maaliskuussa Hurghadassa tapahtui sukellusveneonnettomuus, jossa kuoli kuusi ihmistä. 39 ihmistä onnistuttiin pelastamaan.
Paikallisen kuvernöörin Amr Hanafyn mukaan sukellusveneessä oli 45 matkustajaa ja viisi egyptiläistä henkilökunnan jäsentä. Matkustajat olivat Venäjältä, Intiasta, Norjasta ja Ruotsista. Kuusi kuollutta olivat venäläisiä. Turismikäytössä olleen sukellusveneen kerrottiin uponneen, kun se oli koralliriutalle suuntautuneella retkellä.
Kolme saksalaista turistia hukkui turistikäytössä olleen pienoissukellusveneen upottua Hurghadassa Punaisellamerellä myös vuonna 2012. Viranomaisten mukaan turmassa kuoli saksalaispariskunta ja heidän lapsensa. Sukellusveneestä pelastettiin kolmetoista muuta turistia, joista neljä vietiin sairaalaan.
Myös tuolloin epäiltiin, että onnettomuus tapahtui, kun sukellusvene törmäsi koralliriuttaan.
Kesäkuussa 2023 hai tappoi venäläismiehen lähellä rantaa Hurghadan lomakohteessa. Asiasta kertoivat tuolloin Venäjän ja Egyptin viranomaiset uutistoimisto Reutersin mukaan.
Hain hyökkäyksen jälkeen paikalle saapunut sukeltaja kertoi Reutersille, että ihmiset olivat kiirehtineet auttamaan uhria, mutta eivät olleet ehtineet ajoissa hänen luokseen.
Egyptin ympäristöministeriön mukaan kyseessä oli tiikerihai. Viranomaiset onnistuivat pyydystämään hain onnettomuuden jälkeen, ministeriö kertoi.
Venäjän valtiollisen uutistoimiston mukaan mies on 1999 syntynyt Venäjän kansalainen, joka asui Egyptissä.
Viime vuosina Egyptin Punaisellamerellä on sattunut useita vastaavia tapauksia, CNN kertoo.

Ulkoministeriön mukaan Egyptiin matkustavien on noudatettava erityistä varovaisuutta. Kuva: Mohamed Abd El Ghany / Reuters
BBC:n mukaan brittipariskunta kuoli Hurghadassa sijaitsevassa hotellissa vuonna 2018. Artikkelin mukaan myöhemmin valmistunut kuolemansyyn tutkinta osoitti, että pariskunta saattoi altistua myrkyllisille kemikaaleille ennen kuolemaansa.
BBC:n mukaan saksalainen turisti kertoi tehneensä ludehavaintoja hotellissa. Kun brittipariskunta ei eräänä aamuna saapunut aamiaiselle, heidän tyttärensä marssi vanhempiensa hotellihuoneeseen ja löysi pariskunnan heikossa kunnossa.
Tyttären mukaan sekä isä että äiti olivat sairastuneet vakavasti. Paikalle hälytettiin apua, mutta perheen isä kuoli nopeasti hotellihuoneeseen. Äiti kiidätettiin sairaalaan, jossa hänet julistettiin myöhemmin kuolleeksi.

Hurghada on suosittu lomakohde. Kuva: REUTERS/Mohamed Abd El Ghany
Ulkoministeriön mukaan Egyptiin matkustavien suomalaisten on noudatettava maassa erityistä varovaisuutta.
Ministeriön matkustustiedotteen mukaan onnettomuudet liikenteessä ovat yleisiä.
– Kaupunkien välisillä maanteillä ei noudateta nopeusrajoituksia. Osa ajoneuvoista, kuten useimmat taksit, on vanhoja ja huonokuntoisia. Viranomaiset eivät kykene takaamaan maanteiden turvallisuutta, matkustustiedotteessa kerrotaan.

Kesällä 2023 Hurghadassa suljettiin rantoja, kun venäläismies kuoli haihyökkäyksessä. Kuva: Mohamed Abd El Ghany / Reuters
Ulkoministeriö varoittaa myös Punaisellamerellä tapahtuneista sukellusonnettomuuksista, joissa on ollut uhreina myös ulkomaalaisia turisteja.
– Lomakeskusten sukellusoperaattoreiden ja veneiden turvallisuusstandardit voivat vaihdella huomattavasti. Kaikki palveluntarjoajat eivät välttämättä pysty tarjoamaan riittäviä turvallisuus- ja vakuutusstandardeja, ministeriö kertoo.
Matkustustiedotteessa käsitellään myös yleisen hygienian ja siisteyden tasoa Egyptissä. Sen kuvaillaan poikkeavan Suomessa totutusta.