Media|Kanne liittyy Trump-dokumenttiin, jossa oli yhdistelty harhaanjohtavasti kolme kohtaa presidentin pitämästä puheesta.
12.11. 23:49
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin edustaja on nostanut kanteen Britannian yleisradioyhtiötä BBC:tä vastaan, kertoo Reuters. Asiasta on ilmoittanut Valkoinen talo.
Asia liittyy BBC:n julkaisemaan Trump-dokumenttiin.
Dokumentissa yhdistettiin harhaanjohtavasti kolme kohtaa Trumpin puheesta. Trump piti kyseisen puheen tammikuun 6. päivä vuonna 2021 ennen Capitol-rakennuksen väkivaltaisia mellakoita. Editoidusta videosta syntyi kuva, että Trump olisi lietsonut ihmisiä väkivaltaisuuksiin.
Trump uhkasi BBC:tä oikeustoimilla aiemmin tällä viikolla. The New York Timesin mukaan BBC:lle lähetetyssä kirjeessä vaadittiin dokumentin peruuttamista, anteeksipyyntöä ja vahingonkorvauksia. Lehti kertoi, että jos vaatimuksia ei täytetä, BBC:tä vastaan nostetaan miljardin dollarin eli noin 870 miljoonan euron vahingonkorvauskanne.