Sydney Sweeney nähdään pääosassa myös joulukuussa ilmestyvässä The Housemaid -trillerissä.
Lionsgate on julkaissut toisen trailerin Paul Feigin ohjaamasta The Housemaid -elokuvasta, joka saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa joulukuussa. Suomessa leffa tunnetaan nimellä Kotiapulainen.
Trillerin pääosissa nähdään Sydney Sweeney, Amanda Seyfried ja Brandon Sklenar.
The Housemaid kertoo Sweeneyn esittämästä Milliestä, joka aloittaa uuden elämän rikkaan pariskunnan kotiapulaisena, jonka salaisuudet ovat kuitenkin vielä vaarallisempia kuin hänen omansa.
Virallinen synopsis kertoo seuraavaa:
”Millie saa mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä kotiapulaisena varakkaan ja arvostetun pariskunnan palveluksessa. Uusi työ ylellisessä kartanossa tuntuu unelmalta, mutta täydellisen kuoren alla piilee synkkiä salaisuuksia. Perheen äiti Nina alkaa käyttäytyä oudosti Millietä kohtaan. Helpointa olisi lähteä talosta, mutta perheen isä Andrew tukee Millietä kestämään äidin käytöstä. Talon ilmapiiri alkaa kuitenkin käydä painostavaksi… vai kuvitteleeko Millie vain kaiken?”
Leffa perustuu Freida McFaddenin saman nimiseen kirjaan. Kyseessä on jo viides Sweeneyn tähdittämä elokuva tämän vuoden aikana.
Viime viikon perjantaina Yhdysvalloissa laajempaan levitykseen saapunut David Michôdin ohjaama nyrkkeilydraama Christy on täysfloppi.
Aiemmista elokuvista myös America ja Eden eivät menestyneet USA:ssa teatterikierroksellaan.
Sweeney nähtiin myös kehnossa Echo Valley -elokuvassa, joka julkaistiin suoraan Apple TV:ssa kesäkuussa.
The Housemaid saapuu Yhdysvalloissa valkokankaille 19. joulukuuta. Suomen ensi-ilta on vasta 2. tammikuuta.