Iivo Niskanen ja Olli Ohtonen kertoivat kaksikon valmennussuhteen muutoksesta Instagram-videolla.

Avaa kuvien katselu
Iivo Niskanen vauhdissa Lahden maailmancupissa viime maaliskuussa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
13:51•Päivitetty 14:05
Iivo Niskanen, 33, on tehnyt kovan ratkaisun ja päätöksen valmentaa jatkossa itse itseään, uutisoi Yle Urheilu aiemmin torstaina. Niskanen on luopunut lähivalmennussuhteestaan pitkäaikaisen valmentajansa, Vuokatissa vaikuttavan liikuntatieteiden tohtorin Olli Ohtosen kanssa.
Kaksikon keväällä 2013 alkanut yhteistyö hakee menestyksekkyydessään vertaansa suomalaisessa urheiluhistoriassa. Niskanen on saavuttanut Ohtosen valmennuksessa muun muassa olympiakultaa 2014, 2018 sekä 2022 ja Lahden MM-kotikisojen 15 kilometrin kultaa 2017.
Nyt Niskanen on julkaissut Instagramissa videon aiheesta. Video alkaa pätkällä, jossa Ohtonen teettää Niskaselle fyysisen suorituskyvyn testejä.
Ohtonen sanoo videolla, että pitkä, 12-vuotinen valmennussuhde Niskasen kanssa on ollut todella mielenkiintoinen prosessi.
– Vuosi vuodelta, olympiadi olympiadilta urheilijan oma vastuu ja oma ääni valmennusprosessissa ovat kuuluneet entistä selvemmin.
Ennen Pekingin vuoden 2022 olympialaisia Niskanen oli antanut jo todella paljon omia näkemyksiä valmentautumiseen.
– Ja nyt on tultu siihen tilanteeseen meidän valmennusyhteistyössämme, että Iivo ottaa päivittäisvalmennuksesta vastuun itse. Minun roolinani on olla valmennusprosessissa tukena ja auttaa kaikissa tilanteissa, joissa pystyn.

Avaa kuvien katselu
Olli Ohtosen ja Iivo Niskasen valmennusyhteistyö on ollut menestystarina, vaikka viime vuosiin on mahtunut paljon haasteitakin. Kuva: Tomi Hänninen – Chilipictures
Niskanen vertaa kaksikon yhteistyötä parisuhteeseen, koska se on ollut niin pitkä ja tiivis ajallisesti. Videota on kuvattu Vuokatinvaaran maisemissa.
– Tämähän on romanttinen paikka, kun olen mennyt kihloihinkin tuolla Vuokatinvaaran päällä, Niskanen murjaisi videollaan.
Niskanen sanoo, että viime aikoina viikko-ohjelmaansa tutkaillessa hän on ajatellut, että olisi 95-prosenttisesti muodostanut sen samalla tavalla.
– Koen, että se jopa virkistää vähän, että ottaa vielä enemmän vastuuta ja on itse täysin siitä vastuussa.
Niskanen ajattelee, että saa näin vielä yhden askeleen eteenpäin ajatellen, että intohimon jatkuvaan kehittymiseen täytyy olla sataprosenttista.
Niskanen huomauttaa, että edelleen hänellä on mahdollisuus keskustella Ohtosen kanssa treeniohjelmista tai muista mahdollisista huolenaiheista. Ohtoselle jää myös tärkeä rooli testaajana, kun Niskanen käy edelleen Vuokatin testimatolla tarkistamassa, miten treeni on purrut.
– Missään nimessä en koe, että olisi halua etsiä jotain uutta valmentajaa. Kun olen sen verran paljon laittanut tähän hiihtoon ja halunnut menestyä tässä niin paljon, niin kyllä koen, että olen oppinutkin aika paljon ylipäänsä harjoittelusta tai siitä, mitä minun kehoni tarvitsee missäkin vaiheessa.
Yle haastatteli Ohtosta Niskasen valmennuskuvioista kohti ensi talven Milano-Cortinan talviolympialaisia viime huhtikuussa.
Tuolloin hän sanoi, että kun on kyse Niskasen tasoisesta äärimmäisen kokeneesta urheilijasta, valmentajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on kuunnella ja aistia, mitkä valmennukselliset valinnat auttaisivat urheilijaa parhaiten eteenpäin.

Iivo Niskanen ei halunnut antaa haastattelua aiheesta julkaisemansa videon lisäksi.