Rakennusyhtiö haluaa varata Kuopion kaupungilta 45 hehtaarin alueen tarjotakseen sitä datakeskustoimijoille.

Avaa kuvien katselu
Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle, MapCreator, OpenStreetMap
Rakennusyhtiö YIT on varaamassa Kuopion Hepomäestä tontin datakeskusta varten. Kuopion kaupunkirakennelautakunta käsittelee noin 45 hehtaarin tontin suunnitteluvarausta keskiviikkona 19. marraskuuta.
YIT aikoo markkinoida varattavaa aluetta datakeskustoimijoille. Tavoitteena on saada alueelle puhtaan siirtymän teollisuushankkeen kriteerit toteuttava datakeskushanke.
Varattava alue koostuu kahdesta tontista, jotka sijaitsevat Matkusjärven länsipuolella. Kaupunki on käynnistänyt alueella asemakaavatyön, jolla tutkitaan muun muassa uuden kiertotalousalueen toteuttamista, kaukolämmön pienydinvoimalan sijoittamisen mahdollisuutta sekä YIT:n hankkeen sijoittumista.
Alueen varausaikana YIT aikoo tehdä esiselvityksiä ja -tutkimuksia alueen kaupallisen ja teknisen soveltuvuudesta datakeskushankkeelle. Sopimusluonnoksen mukaan alueen varaus on voimassa 12 kuukautta.
YIT maksaa alueen varaamisesta 15 000 euroa. Varausta jatketaan, jos YIT osoittaa varauksen voimassaolon aikana, että hankkeen jatkuminen on realistista.
YIT:n varaama alue vähentää muille yrityksille Hepomäessä käytettävissä olevaa tonttimaata, sillä varausalue kattaa suuren osan Hepomäkeen kaavoitettavasta teollisuusalueesta.
Kaupunki arvioi kuitenkin, että investointi toisi toteutuessaan alueelle uutta elinvoimaa, teknologiaa ja uusien osaajien tarvetta.