Venäläinen Lukoil on etsinyt ostajaa kansain­välisille omistuksilleen sen jälkeen, kun Yhdysvallat asetti yhtiölle pakotteita. Lukoil omistaa Suomessa toimivan Teboilin.

Teboil-brändin korkea mainostaulu, joka sisältää myös Lukoil Groupin jäsenyyden merkinnän.

Avaa kuvien katselu

Venäläinen Lukoil omistaa Suomessa toimivan Teboilin. Kuva: Katja Halinen / Yle

Yhdysvaltalainen pääomasijoitusyhtiö Carlyle harkitsee ostotarjousta öljyjätti Lukoilin kansainvälisistä omistuksista, kertoo uutistoimisto Reuters lähteisiinsä viitaten.

Carlyle on vasta asian selvittämisen alkuvaiheessa, yksi lähteistä kertoo. Yhtiö tutkii mahdollisuutta hakea Yhdysvaltain viranomaisilta lupaa kaupoille ja aloittaa sitten taustaselvitykset. Lähde lisäsi, että Carlyle voi silti päättää vetäytyä kaupasta.

Toisen lähteen mukaan Carlyle on jo ilmoittanut aikeistaan Lukoilille.

Venäläinen Lukoil on etsinyt ostajaa kansainvälisille omistuksilleen sen jälkeen, kun Yhdysvallat asetti yhtiölle pakotteita. Lukoil omistaa Suomessa toimivan Teboilin.

Aiemmin monikansallinen energiayhtiö Gunvor teki Lukoilista ostotarjouksen, mutta perui tarjouksensa, kun Yhdysvaltain hallinto ilmoitti vastustavansa kauppaa Gunvorin Venäjä-kytkösten takia.