BBC kertoi torstaina lisäksi tutkivansa mahdollista toista tapausta, jossa Trumpin puhetta olisi muokattu harhaanjohtavalla tavalla.

Harmaapäinen mies sinisessä puvussa työpöydän takana.

Avaa kuvien katselu

Kuva: MediaPunch / BACKGRID/All Over Press

Britannian yleisradioyhtiö BBC pyysi torstaina anteeksi presidentti Donald Trumpilta hänen puheensa muokkaamista, mutta hylkäsi presidentin vaatimuksen korvauksista. BBC kertoi myös tiedotteessaan, ettei ohjelmaa näytetä enää uudelleen.

– Vaikka BBC vilpittömästi pahoittelee tapaa, jolla videoleike muokattiin, olemme jyrkästi eri mieltä siitä, että tapauksessa olisi perusteita kunnianloukkaussyytteelle, BBC totesi.

Trumpin kerrotaan vaativan BBC:ltä miljardin dollarin eli noin 900 miljoonan euron vahingonkorvausta.

Jupakan taustalla on Trumpin 6. tammikuuta 2021 pitämä puhe, josta BBC uutisoi Panorama-ohjelmassaan. Uutiseen liittyvää videota oli leikelty niin, että siitä sai käsityksen, että Trump olisi yllyttänyt kannattajiaan väkivaltaan kongressiedustajia kohtaan. BBC on myöntänyt virheen ja yhtiön pääjohtaja Tim Davie eroaa tästä syystä tehtävästään.

Aiemmin torstaina uutistoimisto Reuters kertoi Trumpin asianajajien sanoneen, ettei Trump ole vielä nostanut oikeuskannetta BBC:tä vastaan. Eilen uutistoimisto Reuters uutisoi, että kanne on jo nostettu.

Sunnuntaina Trump lähetti BBC:lle kirjeen, jossa hän uhkasi oikeustoimilla yhtiötä vastaan. Kirjeessä vaadittiin, että BBC esittää anteeksipyynnön ja maksaa Trumpille korvauksia vahingoista.

BBC kertoi torstaina lisäksi tutkivansa mahdollista toista tapausta, jossa Trumpin puhetta olisi muokattu harhaanjohtavalla tavalla. Kyseessä on kesäkuussa 2022 lähetetty BBC:n Newsnight-ohjelma, jossa Trumpin loppiaisena 2021 pitämää puhetta oli leikattu vastaavalla tavalla kuin Panorama-ohjelmassa.

Lähteet: Reuters, AFP