Julkisen sanan neuvosto on käsitellyt sanomalehti Kalevan perussuomalaisiin kansanedustajiin liittyvää uutisointia.


Kansanedustajien keskinäisten välien uutisointia puntaroitiin Julkisen sanan neuvostossa. Paulus Pitkälä
Sanomalehti Kaleva väitti lähteisiinsä nojaten viime vuonna julkaisemassaan uutisessa, että oululaisilla kansanedustajilla Pekka Aittakummulla (ps) ja Jenna Simulalla (ps) olisi suhde.
Kansanedustajat kiistivät lehdessä väitteen täysin perättömänä.
Iltalehden tietojen mukaan Julkisen sanan neuvosto on käsitellyt asiaa ja antanut uutisesta langettavan päätöksen.
Neuvosto näkee, että lehden olisi pitänyt avata nimettömien lähteiden käyttöä paremmin. Näin yleisö olisi voinut arvioida lähteiden luotettavuutta.
Iltalehden tietojen mukaan langettava päätös nojautuu Journalistinen ohjeiden kohtaan 13:
Kun kyse on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävistä tiedoista tai kun tietojen julkaisemisesta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on perusteltava yleisölle nimettömän lähteen käyttö lähdesuojaa vaarantamatta sekä avattava, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu.
JSN katsoo, että lehdellä ei ollut varmuutta ulkopuolisten esittämien tietojen paikkansapitävyydestä, joten sen olisi pitänyt avata, mihin lähteet havaintonsa perustavat.