20251103, Helsinki. Helmi-Leena Nummela.
Timo Korhonen

Lapsen hankkimiseen liittyy naisnäyttelijällä iso stressi.

Perjantai 14. marraskuuta on merkittävä päivä näyttelijä .

Tuolloin Suomen elokuvateattereihin tulee ensi-iltaan ohjaama sekä ja käsikirjoittama Syke-elokuva: Kipinöitä yössä, jossa Helmi-Leena näyttelee uransa ensimmäisen pääosaroolin valkokankaalla.

Romanttisessa draamakomediassa on uudenvuodenaatto, ja sairaalassa valmistaudutaan vuoden kiireisimpään työvuoroon.

Yksi illan työvuorolaisista on Syke-sarjasta tuttu ja Helmi-Leenan näyttelemä instrumenttihoitaja Jannica Ronkainen.

Vuodenvaihde tarjoaa rakkauselämäänsä pettyneelle Jannicalle romantiikkaa, kun hänen elämäänsä yllättäen ilmestyy mies () menneisyydestä. Samaan aikaan poliklinikan uusi ja vaativa kirurgi () sotkee Jannican suunnitelmia.

Elokuvassa nähdään useita Sykkeestä tuttuja näyttelijöitä, kuten , , ja . 

Suoraan syvään päätyyn

Syke-elokuvan tekeminen oli ainutkertainen kokemus näyttelijälle.

– Kaikki tapahtuu yhden illan aikana. Oli iso haaste seurata koko ajan, mistä ollaan tulossa ja minne menossa, että kokonaisuus pysyy kasassa, Helmi-Leena kuvailee työtään. 

Elokuvia ei kuvata kronologisessa järjestyksessä. Usein kuvausjärjestyksen määrittelevät lokaatiot. 

Tällä kertaa ensimmäisenä purkitettiin leffan viimeinen kohtaus Helsingin keskustassa. 

– Se oli tosi hurjaa, koska emme olleet yhtään lämmitelleet. Hyvä, jos olin sanonut vastanäyttelijöille terve. Hyppäsimme suoraan syvään päätyyn.

Johannes ja Helmi-Leena ovat entisiä opiskelukavereita.

Johannes ja Helmi-Leena ovat entisiä opiskelukavereita.
Sami Kuokkanen/Sanoma

Poliklinikan uutta lääkäriä näyttelevä Johannes Holopainen on Helmi-Leenalle tuttu opiskeluajoilta. TTK-tähti aloitti Teatterikorkeakoulussa vuoden kollegaansa aiemmin.

– Johannes on ihana tyyppi ja hyvä näyttelijä. Olin tosi iloinen, että hän tuli elokuvaan. Meillä oli hyvä yhteistyö. Hän on sellainen pohdiskelija, Helmi-Leena kehuu.

Raskaus stressaa näyttelijää

Maaliskuussa 2024 sai ensi-illan lastenelokuva Prinsessa Pikkiriikki, jossa Helmi-Leena nähtiin Pöjöläisen äitinä.

Noihin aikoihin Helmi-Leena oli vastikään saanut toisen lapsensa ja  jäänyt äitiysvapaalle.

Vauvaonnea varjosti ammatillinen epävarmuus.

Kuten esikoisensa syntymän jälkeen, myös kuopuksen kohdalla Helmi-Leena pelkäsi, että hänen uransa päättyisi raskauteen.

– Monesti naisnäyttelijälle raskaus on stressin paikka. Syke on ollut mahtava työpaikka, koska olen saanut näytellä viimeiseen asti.

– Olen kuullut kauhutarinoita siitä, kun näyttelijä on ilmoittanut raskaudestaan, hänet on heti laitettu pois. Jopa teatterissa on ollut tällaisia tapauksia, näyttelijä kertoo.

Pelko oli Helmi-Leenan kohdalla turha, sillä elämä yllätti kahdella merkittävällä työllä.

Helmi-Leena esittää Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä Aune Leppäsen roolin.

Helmi-Leena esittää Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä Aune Leppäsen roolin.
Nico Backström/Kansallisteatteri

Syke-elokuvan pääroolin lisäksi Helmi-Leena näyttelee parhaillaan Kansallisteatterissa ohjaamassa Täällä Pohjantähden alla -klassikossa.

– Olin varma, että kaikki työt olivat osaltani loppuneet, mutta kaikkihan vasta alkoi. Nyt on tullut tosi hienoja, erilaisia ja monipuolisia töitä. Tilanteeni on erittäin hyvä mutta myös huvittava, sillä teen eri ääripäiden juttuja, näyttelijä iloitsee.

Eivätkä työt tähän jää. Hauskaa on television puolella lähitulevaisuudessa tiedossa, mutta vielä toistaiseksi Helmi-Leenan on pidettävä yksityiskohdat salaisuutena. 

Mullistavat Syke-vuodet

Sykkeeseen Helmi-Leena päätyi koekuvausten kautta syksyllä 2019. Välillä hän on tehnyt muitakin töitä.

Syke-vuosiin on mahtunut paljon mullistavia elämänmuutoksia: esikoisen syntymä, ero kumppanista , uusi rakkaus ja toinen lapsi.

Jannican rooliin on aina ollut hyvä palata.

Syke-sarja on ollut osa Helmi-Leenan elämää välillä enemmän, välillä vähemmän. Jannican rooliin ja Sykkeen työporukkaan on aina ilo palata.

Syke-sarja on ollut osa Helmi-Leenan elämää välillä enemmän, välillä vähemmän. Jannican rooliin ja Sykkeen työporukkaan on aina ilo palata.
Sami Kuokkanen/Sanoma

Televisiosarjoissa ja elokuvissa dramaturginen kuljetus poikkeavat toisistaan.

– Elokuva kuvataan lyhyessä ajassa, jolloin päivät ovat intensiivisiä ja 10-tuntisia. Niissä on myös keskimäärin pikkuisen enemmän aikaa kohtauksille.

– Kun elokuvaa saatetaan kuvata neljän aikaan yölläkin, tv-kuvaaminen ei ikinä mene yli puoli seitsemän illalla, Helmi-Leena kertoo.

Lasten isit avuksi

Syke-elokuvan päätähti koki rankimmaksi työrupeamaksi yökuvaukset Helsingin Mustikkamaalla.

– Siellä kuvattiin potilastapausta. Oli todella kylmä ja pimeää. Siinä oli kaikkea medikaalista toimintaa ja puhetta sekä päälle draamaa. Kohtauksen potilas-raukka joutui makaamaan kylmällä maalla. Hän oli ihan jäässä, näyttelijä muistelee. 

Elokuvan kuvaukset kestivät kuusi viikkoa. Kahden pienen lapsen äidiltä tämä vaati perhearjen järjestelyjä.

Onneksi näyttelijän läheiset ymmärtävät taiteilijan työn vaatimukset.

– Aika paljon pallo oli lasten isillä. Sanoin heille, että nyt minun täytyy tehdä tämä työ ja yritetään selvitä.

– Kyllä me selvisimmekin. Aina kun on tiukkoja paikkoja, äitini tulee avuksi. Ylipäätään perheessämme on mentaliteetti, että työt tehdään ja toisiamme jeesataan, Helmi-Leena kiittää. 

Syke-elokuva: Kipinöitä yössä saa ensi-illan elokuvateattereissa perjantaina 14. marraskuuta.