Lasse Norres nousi julkisuuteen Dingo-yhtyeen managerina 1980-luvun puolivälissä. Hän kuoli 73-vuotiaana.

Lasse Norres mustavalkoisessa kuvassa.

Avaa kuvien katselu

Lasse Norres muistetaan Dingon managerina, vaikka pesti kesti vain parisen vuotta. Kuva: Timo Korhonen / AOP

Helsingissä vuonna 1952 syntynyt Lasse Norres on kuollut. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Norres teki pitkän uran musiikki- ja viihdealalla.

Työ musiikin parissa alkoi varhain. Norres pääsi Stump-nuorisolehden avustajaksi 15-vuotiaana. Hän käänsi lehteen juttuja englannista, kirjoitti levyarvosteluja ja teki myöhemmin myös henkilöhaastatteluja.

Kotimaiset bändit tulivat tutuiksi, samoin Suomessa vierailleet ulkomaiset yhtyeet.

Ura levy-yhtiössä alkoi hieman yli kaksikymppisenä. Norres palkattiin Musiikki-Fazerille vuonna 1976, kun hän opiskeli kauppaopistossa. Rockin parissa kasvanut Norres joutui laajentamaan musiikillista sivistystään myös iskelmään, sillä Fazer oli merkittävä iskelmälaulajien talli.

Hän teki töitä muun muassa Kari-Tapion, Katri-Helenan ja Paula Koivuniemen kanssa. Yhtiölle levytti myös Hurriganes, ja Norres teki vaikutuksen Remuun. Tämä alkoi kutsua Norresta veljekseen. Promoaminen oli Norreksen mukaan noihin aikoihin suoraviivaista, eikä levy-yhtiö kitsastellut edustuskuluissa.

Norres tunnettiin mainiona seuramiehenä, ja hän isännöi Fazerin edustamia ulkomaalaisia artisteja ja bändejä, kun nämä tulivat keikalle Suomeen. Hän tapasi uransa aikana koko joukon musiikin maailmantähtiä Elton Johnista Bob Marleyhin.

Lasse Norres istuu punaisella sohvan reunalla tummissa vaatteissa. Taustalla näkyy punainen seinä ja televisioruutu.

Avaa kuvien katselu

Lasse Norres teki pitkän uran musiikki- ja viihdealan PR- ja viestintätehtävissä. Kuva: Topi Roos / AOPDingo teki Norreksesta julkkiksen

Norres oli jo kouliintunut musiikin ammattilainen, kun hän tutustui Dingoon. Yhtye nousi raketin lailla ilmiöksi, ja meno oli sen mukaista. Norres luotsasi Dingoa kirkuvien fanilaumojen läpi ja näki aitiopaikalta, miten suosio muutti yhtyettä.

Norreksella oli läheisimmät välit Dingon laulajaan Pertti Neumanniin.

Nälkä kasvoi syödessä, ja kahden menestyslevyn jälkeen Norres ja Dingo lähtivät Fazerilta ja perustivat oman levy-yhtiön. Se julkaisi Pyhä Klaani -albumin (1986), joka sai ristiriitaisen vastaanoton. Albumi ei enää myynyt edeltäjiensä tavoin. Norres oli yhtiön toimitusjohtaja.

Dingo hajosi, ja Norres jatkoi työtä Neumannin ja muiden artistien ja yhtyeiden kanssa. Vaikka työ Dingon managerina kesti vain parisen vuotta, Norres muistetaan juuri siitä. Dingo-ilmiön myötä myös hänestä tuli julkkis.

Elämä oli vauhdikasta. Musiikin promoamisen lisäksi Norres oli mukana ravintolabisneksessä. Hän lanseerasi uusia ravintoloita ja tuli tutuksi kaupungin yöelämässä. Nähtiinpä hänet myös Speden tee-se-itse-TV -ohjelman juontajana Arja Korisevan kanssa 1990-luvun alussa.

Norres palasi Musiikki-Fazerille vuonna 1992 ja työskenteli yhtiön PR- ja viestintätehtävissä vuoteen 1998 asti. Levy-yhtiöbisnes oli Norreksen mukaan muuttunut siinä vaiheessa kasvottomaksi, ja hän jatkoi työtä omassa yrityksessään loppuun asti.

Norreksen muistelmat Kuunaama julkaistiin vuonna 2015. Kirjan nimi tulee Remun Norrekselle keksimästä lempinimestä.

Norreksen perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista lasta. Hän kertoi Kuunaama-kirjassa olevansa myös afrikkalaisen lapsen isä.

Norres sai syöpädiagnoosin elokuussa 2025.