Asema on auki 18. marraskuuta saakka.
Liikenneasema Tähtihovi sulkee ovensa Heinolassa.
Nelostiellä sijaitsevan Teboil-aseman Facebook-sivuilla kerrotaan, että ovet pysyvät auki tiistaihin 18. marraskuuta kello 21.15 saakka. Siihen asti asema tyhjentää varastojaan ja myy nikotiinipusseja, alkoholia ja Veikkauksen tarjontaa lukuun ottamatta kaikkia tuotteitaan 30 prosentin alennuksella.
– Kovasti yritettiin mutta mitään ei voitu, yritys kirjoittaa.
Tähtihovi oli vaikeuksissa jo tovin ennen sulkemista. Kauppias asemalla vaihtui alkuvuonna 2025, jolloin edellinen toimintaa pyörittänyt yritys hakeutui konkurssiin.
Tähtihovi avattiin alkujaan vuonna 1993. Monille asema on jäänyt mieleen eritoten moottoritien ylittävästä kävelysillasta, joka yhdistää huoltamon kaksi puolta toisiinsa.
Tähtihovi ei kuitenkaan ole läheskään ainoa Teboil, joka on viime viikkojen aikana päättänyt lyödä lapun luukulle.
Lokakuun lopulla Yhdysvallat ilmoitti Venäjän suurimpia öljy-yhtiöitä Lukoilia ja Rosneftia koskevista pakotteista. Teboil kuuluu Lukoilin omistukseen, minkä johdosta Teboilien polttoainetoimitukset ja pitkälti myös maksuliikenne keskeytyivät.
Teboil oli määrä myydä muiden Lukoilin ulkomaantoimintojen ohella Kyprokselle rekisteröidylle Gunvorille, mutta tuo kauppa kariutui. Useat asiantuntijat ovat arvioineet Ilta-Sanomille, että Teboilin liiketoiminnalle on nykyisissä olosuhteissa vaikea nähdä jatkoa.