SM-liigaan suunnitellaan mittavia muutoksia.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kumoaa väitteen, että se olisi hyväksynyt jääkiekon miesten liigan ehdotetun sarjajärjestelmäuudistuksen etukäteen.
KKV kertoo tiedotteessaan, että tällainen tieto on ollut esillä julkisuudessa. Se ei siis pidä viraston mukaan paikkansa.
”Viraston suorittama kilpailuvalvonta on luonteeltaan jälkikäteistä, eikä virastolla ole toimivaltaa hyväksyä menettelyitä etukäteen”, tiedotteessa mainitaan.
SM-liigaan suunnitellaan mittavia muutoksia, joista on tarkoitus päättää marraskuun lopussa.
KKV on jo kesästä 2024 lähtien selvittänyt, onko SM-liigan sarjajärjestelmä rajoittanut kilpailua Suomessa. Selvitykset ovat edelleen kesken.
KKV kertoo tiedotteessa, että se kuitenkin seuraa ehdotetun sarjajärjestelmäuudistuksen etenemistä ja huomioi sen tutkinnassaan. KKV myös huomauttaa, että virastolla ei ole toimivaltaa määrätä, miten jääkiekkoa tulee Suomessa pelata tai jääkiekon sarjatoiminta järjestää.