Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen sanoo STT:lle, että aukioloa esimerkiksi pyhäinpäivänä voisi tutkia, jos se sallittaisiin.
Jatkossakaan kaikki Alkot eivät välttämättä olisi auki sunnuntaisin ja kaikkina arkipyhinä, vaikka se sallittaisiin. Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen sanoo STT:lle, että aukioloajat eri myymälöissä määrittyvät asiakkaiden tarpeen mukaan ja vaihtelevat tälläkin hetkellä varsin paljon.
Keskiviikkona eduskunnan talousvaliokunta yllätti ehdottamalla, että Alkoille mahdollistettaisiin aukiolo sunnuntaisin ja arkipyhinä. Ehdotuksella on mahdollisuudet edetä, sillä STT:n tietojen mukaan ajatus saa tukea hallituspuolueista kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta.
Alko on aiemmin itsekin ehdottanut, että sunnuntain aukioloja ja lauantain pidempiä aukioloja kokeiltaisiin. Pennanen kuvailee nyt Alkon suhtautumista odottavaksi.
– Ihan kiinnostuneesti seurataan. Tietysti lainvalmistelu on vielä kesken ja odotetaan, mitä eduskunta päättää.
Nykyisin Alkot saavat lain mukaan olla auki arkisin kello 9–21 ja lauantaisin 9–18.
Pyhäinpäivän lauantaita ”voisi tutkia”
Mitkä arkipyhistä ovat sellaisia, joina Alko voisi olla jatkossa auki? Pennanen ei lähde ennakoimaan asiaa. Hän kuitenkin nostaa esiin, että esimerkiksi helatorstai, loppiainen ja pyhäinpäivä ovat muodostuneet asiakkaille ikään kuin normaaleiksi kauppapäiviksi.
– Esimerkiksi se pyhäinpäivän lauantai voisi olla sellainen, mitä pitäisi tutkia, hän sanoo.
– Mutta kuten sanoin, on vähän liian aikaista miettiä sitä. Katsotaan nyt tämä laki, millainen se on ja tuleeko se voimaan. Sen jälkeen voidaan miettiä seuraavaa steppiä.
Tällä hetkellä Alkon myymälät voivat olla joulu- ja juhannusaattoina auki kello 9–12. Pennasen mukaan esimerkiksi jouluaattona myymälöiden suosio on ollut varsin keskivertoa verrattuna muihin päiviin.
Aukioloajat vaihtelevat ympäri Suomen
Pennanen ei vielä ota kantaa myöskään siihen, mitkä Alkon myymälät voisivat olla auki pyhinä, jos se sallittaisiin. Hän huomauttaa, että tälläkin hetkillä vain hieman yli puolet myymälöistä on auki enimmäisaukiolojen mukaisesti. Myymälät voivat olla auki pidempään esimerkiksi suurilla paikkakunnilla ja suuremmissa kauppakeskuksissa. Joillakin paikkakunnilla aukiolot voivat myös vaihdella sesongin mukaan.
– Paikallinen tarve ratkaisee sen, millä tavalla myymälä on auki.
Toisaalta Pennanen korostaa myös vastuullisuuden näkökulmaa. Hän kuvailee, että Alkon tehtävänä on myydä alkoholijuomia mutta niin, että sen haitat yhteiskunnassa olisivat mahdollisimman pieniä.
Hän sanoo, että jos muutoksia aukioloihin tulisi, liikkeelle lähdettäisiin todennäköisesti pilotoimalla niitä yhdessä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa. Hänen mukaansa pilotointi on Alkossa ylipäätään tapana.
– Testataan, opitaan, kuullaan asiakkaiden mielipiteitä, tarvittaessa korjataan ja vasta sen jälkeen ollaan valmiita tekemään laajempia ratkaisuja.
Toiveena samat säännöt kaikille
Talousvaliokunnan ehdotus liittyi hallituksen esitykseen, jolla muutettaisiin sääntelyä alkoholin etämyynnistä ja kotiinkuljetuksesta. Valiokunnan mielestä laajemmat aukiolot pitäisi sallia, jotta Alkon tehtävää ja toimintaedellytyksiä vahvistettaisiin. Valiokunta katsoo, että esitys muutoin heikentäisi toimintaedellytyksiä.
Myös Alko itse on tuonut omissa lausunnoissaan esiin ongelman, että ulkomailta tilatut väkevät ja muut alkoholijuomat voi kotiinkuljettaa sunnuntaisin, mutta Alkosta tilattuja juomia ei.
– Ehkä voisi olla hyvä, että olisi yhteneväiset säännöt kaikille. Se olisi sillä tavalla selkeämpää, Pennanen sanoo.
Vaatiiko tilausten kotiinkuljetus välttämättä Alkojen sunnuntaiaukioloja vai voisiko siihen löytyä jokin muu ratkaisu?
– Osa verkkokaupan kautta tilatuista tuotteista noudetaan Alkosta. Alko toimii myös noutopisteenä. Siinä mielessä tämä olisi selkeä.
Huhtikuussa tuli ehdotus kokeilusta
Alko ehdotti huhtikuussa, että viinien ruokakauppamyynnin laajentamisen sijaan Alkon myymälöiden aukioloaikoja voisi pidentää kokeiluluontoisesti. Alko ehdotti aukiolon sallimista sunnuntaisin ja nykyistä pidempään lauantaisin.
Tuolloin samana päivänä julkaistiin hallituksen tilaama selvitys 15-prosenttisten viinien myynnin sallimisesta ruokakaupoissa.
Alkon toimitusjohtaja Leena Laitinen sanoi tuolloin, että aukiolojen muutosta voitaisiin testata ja tarvittaessa palata takaisin, jos alkoholin kulutus lähtisi kasvuun.
– Kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut. Viikonloppuasiointi on tietysti muissakin myymälöissä kuin Alkoissa muuttunut viime vuosien aikana, Laitinen sanoi tuolloin STT:lle.
Laitinen nosti esiin, että sunnuntaiaukiolo on muista maailman alkoholimonopoleista käytössä esimerkiksi Kanadan Quebecissä. Esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa alkoholimonopolien myymälät ovat sunnuntaisin kiinni.