Keltainen sadetakki sai alkunsa, kun Kaisa Saksa voitti Lahden kaupunginkirjaston kirjoituskilpailun vuonna 2021. Lukijapalaute innosti jatkamaan tarinaa, josta muodostui rikosromaani ja kahden miehen kehitystarina.
Kaisa Saksan jännitysromaani Keltainen sadetakki on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Työuupumusta pakoon maalle muuttava diplomi-insinööri Aatos ja prätkäjengin luottomies Reima kohtaavat toisensa Aatoksen perimässä torpassa. Miehet ovat kauan sitten olleet parhaat ystävykset, mutta elämä on vienyt heidät erilleen. Voiko lapsuuden kesien tunnelmiin enää aikuisena palata? Missä on kadonnut lukiolainen, Eveliina, jonka sadetakki löytyy torpan eteisestä? Toukokuu 2020 tarjoaa Nilsiän poliisille päänvaivaa, kun Rimpisuon torpan kirous jälleen toteutuu:
”Rukkilanvaara kirottu olkoon. Helvetin tulet tuhoa tuokoon. Yksin voi elää, mutta yksin ei kuolla. Riivaajat raivotkoot Rimpisuolla!”
Kaisa Saksa on koko ikänsä kirjoittanut, jo eläkkeelle siirtynyt opettaja ja kouluhallinnon asiantuntija. Saksa on syntynyt Jyväskylässä ja asuu nyt Lahdessa. Tällä hetkellä hän opiskelee kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja harrastaa laajasti kirjallisuutta, käsitöitä, elokuvia, musiikkia sekä kirjoittaa silloin tällöin blogia ”Metsämaan mummun mietteitä”. Saksalla on kaksi lasta ja neljä lastenlasta, kotona asuu myös kuorsaava koira.
SAKSA, KAISA : Keltainen sadetakki
190 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789523814233
Ilmestymisaika: Heinäkuu 2025
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.