Janne Naakka julkaisi blogitekstin entisen parisuhteensa aikana sattuneista tapahtumista.

Janne Naakka julkaisi avoimen blogikirjoituksen. Timur Yilmaz

Sosiaalisen median vaikuttaja Janne Naakka julkaisi torstai-iltana blogissaan pitkän kirjoituksen, jossa hän avautuu eroaan edeltäneistä tapahtumista.

Naakka ja hänen ex-kumppaninsa Valtteri Sandberg kertoivat erostaan helmikuussa. Pari oli yhdessä 12 vuoden ajan.

Aiemmin Naakka on kertonut, että eron taustalla oli pettämistä.

Blogikirjoituksessaan Naakka esittää väitteitä eroaan edeltäneistä tapahtumista. Naakka kertoo, että parisuhteen aikaiset tapahtumat murensivat hänen hyvinvointiaan.

– Tunsin itseni arvottomaksi. Viime vuoden kesällä katsoessani kylppärin peiliin en tunnistanut enää itseäni peilikuvasta. Peilistä katsoi takaisin harmaat, väsyneet ja surulliset kasvot. Somekiusaaminen, pettäminen ja valehtelu oli tuhonnut minut ja jäljellä oli pelkkä tyhjä kuori, Naakka kirjoittaa.

Julkaisussa nostetaan esiin myös tunnettuja sosiaalisen median vaikuttajia. Yksi heistä on Mikael Renwall.

Renwall kommentoi Naakan blogikirjoitusta Instagram-tarinoissaan perjantaina. Tarinat ovat katsottavissa 24 tuntia julkaisustaan.

– Alkuun haluan sanoa, että sympatiani on Jannen puolella. 12 vuotta julkisessa parisuhteessa, jonka jälkeen huomaa kumppanin olleen uskoton, on hirveä tilanne, Renwall kirjoittaa.

Renwall kertoo viettäneensä sosiaalisesta mediasta tutun kaveriporukan kanssa iltaa helsinkiläisellä klubilla vuonna 2017. Sandberg on Renwallin mukaan antanut hänelle illan aikana yllättävän pusun.

Naakan tekstissään esittämät väitteet pettämisestä Renwall kuitenkin kiistää.

Naakan tekstissä nostetaan esiin myös kauneusvaikuttajana tunnettu Henny Harjusola sekä Big Brother Suomi -ohjelmasta tunnettu Sofia Tuomola.

Naakka nostaa esiin tekstissään, kuinka Sandberg oli sanonut hänelle, että Harjusola ja Tuomola olisivat kannustaneet Sandbergia pettämään, kun kolmikko oli yhdessä Britanniassa.

Sekä Harjusola että Tuomola ovat kommentoineet aihetta Instagram-tarinoissaan.

– Me Sofian kanssa saatettiin Valtteri paikkaan x, koska haluttiin taata hänen oma turvallisuus mulle ja Valtterille vieraassa paikassa. Me ei kenenkään puolesta tehty mitään päätöksiä. Jokainen ihminen tekee omat päätöksensä, Harjusola kirjoittaa.

Samalla Harjusola harmittelee, että asioita puidaan näin julkisesti ja kertoo, ettei ole ollut Naakkaan tai Sandbergiin vuosiin yhteydessä.

Tuomola kiistää niin ikään, että hän ja Harjusola olisivat yllyttäneet Sandbergia pettämään.

Tekstissä nostettiin esiin myös sosiaalisen median vaikuttaja Joona Hellman, joka kertoo Instagram-tarinoissaan, ettei hänen ja Sandbergin välillä ole tapahtunut romanttisia tai fyysisiä asioita.

Naakan blogikirjoitus on nostanut voimakasta keskustelua ympäri sosiaalista mediaa. Aihetta on puitu esimerkiksi anonyymissä viestipalvelu Jodelissa sekä Redditissä. Naakan blogisivusto myös kaatui hetkellisesti torstai-iltana.

Sandberg ei ole kommentoinut Naakan väitteitä julkisesti.