Iltalehden lukijat ovat lähes yksimielisiä presidentti Sauli Niinistön tuoreesta rintakuvasta.

Presidentti Sauli Niinistö. Inka Soveri

Iltalehti kysyi lukijoidensa mielipidettä tänään perjantaina Presidentinlinnassa paljastetusta presidentti Sauli Niinistön rintakuvasta. Palaute on suoraa.

Ja sitä on satanut paljon. Lukijat tuntuvat lähtevän vahvasti liikkeelle siitä, että työn pitäisi myös näyttää Sauli Niinistöltä ja kokemus on, ettei näytä.

Taiteilijan taiteellinen näkemys ei siis pure valtaosaan palautteen antajista ja varsin rajuakin kritiikkiä sataa.

– En vain tunnistaisi tuosta Niinistöä. Sitä paitsi tuommoinen kädetön rintakuva on torso, nimimerkki Ihmettelen sanoo.

– Eikä ole ensimmäinen kerta, kun mediassa näytetään suomalaisveistosta joka ei näytä yhtään esikuvaltaan. Huonoja räpellyksiä on tehty myös kulttuurialan henkilöistä, täräyttää nimimerkki Pikarazzo.

Iltalehti kysyi lukijoiltaan tarkalleen ottaen, miltä presidentti Niinistön rintakuva heidän mielestään näyttää ja onko teos onnistunut. Osa kuvaili ajatuksiaan hyvin rankoin ja alatyylisinkin ilmauksin. Tiinan kommentti ”Ihan kamala” oli jopa kiltti luonnehdinta moniin muihin mielipiteisiin verrattuna.

”Eino Grönin ja Roger Talermon hybridi”

Nimimerkki Saul kummastelee palautteessaan, ”Minne Saulin kaula on kadonnut sivusta katsottuna”.

Presidentti Sauli Niinistön rintakuva paljastettiin Presidentinlinnassa perjantaina. Pronssisen rintakuvan on tehnyt kuvanveistäjä Matti Peltokangas. Matti Porre

– Tuosta ei ihan hirveästi kannata maksaa. Teettäisivät ulkomailla jollain joka osaa, hän tylyttää.

– Ei ole Niinistön näköinen. Tuli heti Litmanen mieleen. Vai onko tämä jokin nuoruuden kuva? Ritu tiedustelee viitaten jalkapallokuningas Jari Litmaseen.

– Rintakuva ei näytä Niinistöltä lainkaan, pikemminkin Eino Grönin ja Roger Talermon hybridiltä. Teos ei ole onnistunut, Misfit esittää omana arvionaan.

Grön on laulaja ja Talermo tunnetaan muun muassa liike-elämästä.

Nimimerkki Markut miettii, että kyseessä olisi muutaman vuoden takainen kuva näyttelijä Jaakko Saariluomasta. Joku muukin näkee rintakuvassa Saariluoman ja Litmanenkin mainitaan toisen kerran. Niin ikään näyttelijä Ewan McGregoria tarjotaan sekä elokuvaohjaaja Renny Harlinia. Entinen formulakuljettaja Kimi Räikkönen saa pari mainintaa.

Joku näkee Sauli Niinistön rintakuvassa Kimi Räikkösen. AOP

Eniten näköismainintoja kerää entinen pääministeri Harri Holkeri, peräti neljä. Rintakuvassa hahmotetaan myös ministeri Matti Ahde, laulaja–näyttelijä Samuli Edelmann sekä entinen USA:n presidentti John F. Kennedy.

Poliitikoista mainitaan myös Teemu Keskisarja ja Paavo Väyrynen.

Kireä ilme

Nimimerkki oddjob77 pitää Niinistön ilmettä kireän näköisenä.

– Ei kovin onnistunut. Veistos ei mielestäni tavoita Niinistön olemuksen eloisuutta. Ja Niinistölle luonteenomaiset syvät ilmerypyt on siloiteltu etenkin suun ympäriltä, tuumii Lippispää.

Rintakuvan pinta nostattaa myös kommentteja.

– On taittu valaa karkeasta sepelistä tehtyyn muottiin? Sen verran rosoinen on pinta. No kaipa sen pakkelilla saa tasoitettua? kuningasjätkä arvioi.

– Ihan kuin olisi joku tauti päällä tossa veistoksessa, kuuluu Jossun mielipide.

”Kyllähän tuosta Salen tunnistaa”

Presidentti Sauli Niinistön pronssisen rintakuvan on tehnyt kuvanveistäjä Matti Peltokangas.

Pelkkää kritiikkiä Peltokangas ei IL:n lukijoilta saa. Ja kun taiteen yksi arvo on sen puhuttelevuus, palautteen määrästä päätellen Peltokankaan teos puhuttelee.

– Tämä aavistuksen abstrakti tyyli jakanee mielipiteitä. Ilmeisesti edellinen selkeän näköinen rintakuva on Ahtisaaren. Mielestäni tämä voisi olla hieman selkeämpi ja enemmän Niinistön näköinen. Muuten ei huono, Pate toteaa.

Nimimerkki Napalmi kiittelee teosta sinällään hyväksi mutta ajattelee, että aika alkaa ajaa ”monumentaalisen touhun ohi”.

Presidentti Sauli Niinistön rintakuvan sivuprofiili. Matti Porre

– Kyllähän tuosta Salen tunnistaa, vaikka ei Sale tosiaankaan ollut noin kädetön, Pena kiittelee.

– Minusta muotokuva on hyvä, koska se tuo esiin sen puolen Niinistöstä mitä hän ei itse tuo esiin. Käsityksemme Niinistöstä on eräänlainen mielikuva. Muotokuvaa on sanottu Kimi Räikkösen näköiseksi ja varmaankin Niinistössä on jotain samaa luonnetta kuin Räikkösessä, kirjoittaa nimimerkillä Mielikuvat murskaksi esiintyvä lukija.

Niinistön rintakuva on sijoitettu Helsingissä sijaitsevan Presidentinlinnan Atriumiin, jossa ovat esillä entisten tasavallan presidenttien rintakuvat.

Myös eduskunnan Valtiosaliin on tulossa Niinistön rintakuva, kuten Iltalehti tänään uutisoi.