Joel Pohjanpalo olisi halunnut järjestää Teemu Pukille kauniimmat läksiäiset.

Kapteeni Joel Pohjanpalo (vas.) antoi kaikkensa Malta-pelissä. Pirjo Tuominen / EPA / AOP

Joel Pohjanpalo tuli ensimmäisenä vastaamaan lehdistön kysymyksiin.

Kapteeni ei halunnut piiloutua häpeällisen kotitappionkaan hetkellä.

– Pallo pussiin. Se oli tänään se, mihin homma kaatui. Loimme ihan riittävästi maalipaikkoja, ja muutenkin esitys joukkueelta oli rohkaiseva, Pohjanpalo aloitti.

– Mutta silloin kun ei mene sisään, niin usein käy noin, että kaveri tekee lopussa maalin. Harmittaa erityisesti Temen [Teemu Pukki] puolesta. Hän olisi ansainnut meiltä paremman esityksen.

Malta nappasi sille historiallisen karsintavierasvoiton Jack Grechin 82. minuutilla tekemällä maalilla. Pohjanpalo katseli siinä vaiheessa peliä jo vaihtopenkin puolelta.

– Meidän pitäisi keskittyä niin, ettei vastahyökkäyksissä käy noin.

Huuhkajien MM-karsintataival päättyi lohkon kolmanteen tilaan.

– Se on totta kai pettymys. Lähdimme hakemaan vähintään sitä jatkokarsintapaikkaa [lohkokakkonen], emmekä saaneet sitä. Siellä oli paljon hyviä matseja välissä, kippari viittasi ainakin Liettua- ja Puola-kotipeleihin.

Pohjanpalo jatkaa luonnollisesti maajoukkueen runkopelaajana myös EM-kisoihin 2028 tähtäävissä karsinnoissa. Hän on silloin selvästi Huuhkajien kokeneimpia pelaajia.

– Joukkueessa on paljon hyviä elementtejä, mitä voimme ottaa mukaan. Tietty henkinen kantti pitää vielä kasvaa. Sitten kun on tällaisia pelejä, niin vähimmäisvaatimus on, ettei omissa soi.

– Onneksi seuraava matsi on jo maanantaina. Lähdemme kaatamaan Andorran.