Adenovirus leviää jälleen Kainuun prikaatissa, josta on löydetty myös sen vakavia oireita aiheuttavaa virustyyppiä.

Kainuun prikaatissa oli viime kesän ja syksyn aikana täysin poikkeukselliset mittasuhteet saanut virusepidemia, jossa levisi erityisesti adenovirusta ja sen vakavia oireita aiheuttavaa muotoa. Kainuun prikaati / Puolustusvoimat

Yksi varusmiehiä kouluttava perusyksikkö eristetään viikoksi adenovirustilanteen vuoksi Kainuun prikaatissa. Kyseisessä perusyksikössä on havaittu adenoviruksen vakaviakin oireita aiheuttavaa virustyyppiä, kertoo Kainuun prikaati tiedotteessa.

Eristettävässä perusyksikössä on prikaatin mukaan käynnistetty viruksen leviämistä estävät ja rajoittavat toimet. Eristystoimien vuoksi myös yksikössä palvelevien varusmiesten lomat ja vapaat joudutaan perumaan viikon ajaksi. Yksikön varusmiehet eivät myöskään ole tekemisissä muiden yksiköiden varusmiesten kanssa, jotta viruksen leviämistä hidastetaan varuskunnan sisällä epidemian syntymisen ehkäisemiseksi. Lisäksi kyseisen yksikön varusmiesten testaamista on lisätty.

Puolustusvoimien mukaan hengitystieinfektioiden määrä on lisääntynyt joukkoyksiköissä syksyn edetessä, ja tämä näkyy myös Kainuun prikaatissa.

Kyseistä virustyyppiä on edellisen kerran havaittu Kainuun prikaatissa viime maaliskuussa.

”Olisi kyetty estämään”

Kainuun prikaatissa koettiin viime kesän ja syksyn aikana täysin poikkeuksellinen virusepidemia, kun valtaosa heinäkuun saapumiserän alokkaista sairastui. Osa heistä sai adenoviruksen vakavia oireita aiheuttavan virustyypin ja joutui sairaalahoitoon. Sairastuneita jouduttiin hoitamaan tällöin myös tehohoidossa. Puolustusvoimat myönsi tuolloin, etteivät toimet tautien tarttumisen estämiseksi ole välttämättä riittäneet ja terveydenhuollon henkilöstöä on liian vähän.

– Sotilaslääketieteen keskuksen analysoidessa 2024 syksyn adenovirusepidemiaa Kainuun prikaatissa on arvioitu, että riittävän tehokkailla rajoitustoimilla ensimmäisten tartuntojen ilmettyä olisi mahdollisesti kyetty epidemia estämään tai ainakin hidastamaan sen leviämistä merkittävästi, Kainuun prikaatin tiedotteessa todetaan.

Kainuun prikaatissa otettiin tämän kesän saapumiserän myötä käyttöön useita hengitystieinfektioiden leviämistä estäviä toimia. Uudet alokkaat muun muassa jaettiin osastoihin ja niiden oli määrä olla kohtaamatta muita osastoja kolmen ensimmäisen viikon aikana. Lisäksi käytössä olivat kasvomaskit, tehostettu käsihygienia sekä siivous.